Kaupunginhallituksessa 17.8.2020 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 17.8. mm. Pohjois-Kymen Kasvu ry:n esitystä Kouvolan kaupungille ja Iitin kunnalle Leader- toimintaan sitoutumisesta ohjelmakaudelle 2021─2027.

Pohjois-Kymen Kasvu ry:n esitys Kouvolan kaupungille ja Iitin kunnalle Leader- toimintaan sitoutumisesta ohjelmakaudelle 2021─2027

Leader-toiminnalla kehitetään alueen elinvoimaisuutta asukkailta kumpuavien ideoiden ja tarpeiden pohjalta. Tätä toteutetaan rahoittamalla alueen asukkaiden kehittämishankkeita ja neuvomalla niiden toteutuksessa. Leader-ryhmä aktivoi, innostaa, tiedottaa, kouluttaa ja toimii hankkeiden toteuttajien apuna. Kaikki Leader-ryhmän neuvontapalvelut ovat maksuttomia. Leader-ryhmissä paikalliset päättävät oman alueensa yhdistysten ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.

Aiempien ohjelmakausien hanketoiminnan tuottavuus puoltaa yhteistyön jatkamista tulevalla ohjelmakaudella 2021-2027 Pohjois-Kymen Kasvu ry:n esityksen mukaisesti.

Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy Pohjois-Kymen Kasvu ry:n esityksen, että Kouvolan kaupunki sitoutuu ohjelmakaudelle 2021-2027 Pohjois-Kymen Kasvu ry:n Leader-kuntarahoitusosuuteen enintään 865 000 euron osuudella.

Päätöksen täytäntöönpano edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy Pohjois-Kymen Kasvu ry:n Leader-toimintatavan mukaan rahoitettavaksi yhteisöksi.

Lisätietoja:
kehitysjohtaja Petteri Portaankorva, puh. 020 615 1287, petteri.portaankorva(at)kouvola.fi ja maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi

Lue lisää asiasta (asia nro. 4) esityslistalta

Tutustu esityslistoihin ja pöytäkirjoihin liitteineen. Tarkastettu kokouspöytäkirja on nähtävillä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona kaupunginkansliassa.

Kaupunginhallituksen kokoonpano ja kokouspäivät

Lisätietoja:
Hallintojohtaja
Katja Tommiska
puh.020 615 8651

Sivun alkuun