Katso kuuden kohdan muistilista leviämisriskin pienentämiseksi.
Koululaisten syyslomaviikoilla 42 ja 43 moni matkailee kotimaassa. Turvaväleistä on pidettävä huolta, kun liikutaan paikoissa, joihin kerääntyy runsaasti ihmisiä. Joukkoliikenteessä ja sisätiloissa, joissa etäisyyttä ei voida pitää, on suositeltava käyttää maskia. Hygieniasta huolehtiminen edesauttaa oman ja muiden kotimaan matkan onnistumista.
Ruskaretkiltä useisiin kuntiin eri puolille Suomea palanneet tartunnan saaneet ovat esimerkki siitä, miten tautia voi levitä alueille, joilla koronavirusta ei ole hetkeen todettu.
– Koronavirustartuntojen määrä voi yksittäisestäkin altistumistilanteesta nousta suureksi, kun palataan kotikuntaan ja jatkotartuntoja ehtii tapahtua esimerkiksi lähipiirissä ennen selkeiden oireiden alkamista, kuvailee THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.
Pienennä koronaviruksen leviämisriskiä omilla teoillasi myös syyslomalla:
- Lataa Koronavilkku puhelimeesi. Näin saat tiedon, jos olet tietämättäsi altistunut koronavirukselle matkasi aikana.
- Muista käsi- ja yskimishygienia.
- Käytä maskia joukkoliikenteessä ja sisätiloissa, jos et pysty pitämään turvaväliä.
- Hakeudu testiin, jos sinulla on koronavirukseen viittaavia oireita.
- Älä lähde matkalle, jos sinulla on lieviäkään oireita.
- Huomioithan, että matkakohteesi koronarajoitukset voivat erota kotipaikkakuntasi tilanteesta.