Kaupunginhallituksen pelisäännöt linjaavat työskentelyä, ja ovat hyödynnettävissä muussakin organisaatiossa.
Kouvolan kaupungilla toteutettiin alkuvuodesta työyhteisöselvitys, joka kohdentui kaupungin ylimpiin päättäjiin eli luottamushenkilöihin ja virkamiehiin. Yhtenä toimenpiteenä yhteistyön kehittämiseksi päätettiin laatia yhteiset pelisäännöt. Koronavirusepidemiasta johtuen pelisääntöjen laatiminen siirtyi keväältä syksylle.
Kaupunginhallituksen ja johtoryhmän edustajat ovat luonnostelleet pelisäännöt yhteistyössä. Kaupunginhallitus hyväksyi pelisäännöt 14. joulukuuta kokouksessaan.
– Säännöt on luotu kaupunginhallituksen ja ylimpien viranhaltijoiden yhteistyön kehittämiseksi ja kaupunginhallituksen työskentelyn sujuvoittamiseksi.
– Olen tyytyväinen siihen, että rakensimme pelisäännöt porukalla. Nyt toivon, että näihin sääntöihin sitoudutaan, ja jatketaan yhteistä työskentelyä Kouvolan parhaaksi, kaupunginjohtaja Marita Toikka toteaa.
Pelisäännöt ovat hyödynnettävissä muussakin organisaation toiminnassa. Säännöt on julkaistu Kouvolan kaupungin intranetissä.
Pelisäännöt ovat seuraavat:
- Yhteinen tavoite
Jokainen vahvistaa toiminnallaan myönteistä mielikuvaa Kouvolan kaupungista. - Selkeät roolit
Päättäjien ja viranhaltijoiden roolit ja vastuut pidetään selkeinä ja toimitaan niiden mukaisesti. - Arvostus
Arvostetaan toisia sekä kunnioitetaan toisten mielipiteitä, osaamista ja ammattitaitoa. - Kokouksessa
Puhutaan tiiviisti. Puheenjohtaja pitää yllä järjestystä ja puuttuu epäasialliseen käyttäytymiseen. - Ratkaisukeskeisyys
Ongelmat ja ristiriidat käsitellään rakentavalla ja yhteistyötä edistävällä tavalla. - Seuranta
Kaupunginhallitus arvioi vuosittain toimintaansa itsearvioinnin keinoin.
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi
hallintojohtaja Katja Tommiska, puh. 020 615 8651, katja.tommiska(at)kouvola.fi.