Kouvolan kaupungin saavutettavat verkkopalvelut

Kouvolan kaupungin syksyllä alkanut Saavutettavuus-hanke on päättymässä. Kaupungin verkkopalvelut on auditoitu ja havaittuja puutteita on korjattu sekä sisällön tuotannossa, että teknisen toimittajan korjaamana. Verkkosivuilta löytyvät päivitetyt saavutettavuusselosteet sekä palautekanavat, joita käyttämällä toivotaan mahdollisia ilmoituksia saavutettavuuspuutteista.

– Saavutettavuus on verkkomaailman esteettömyyttä. Kouvolan kaupunki on sitoutunut saavutettavuuteen ja teemme sen eteen paljon töitä, jotta lunastamme arvolupauksemme, kertoo projektivastaava Marika Terä.

– Verkkosivujen sisältöjä on korjattu ahkerasti koko viime vuoden loppu ja alkuvuosi. Olemme järjestäneet henkilöstölle erilaisia koulutuksia, joihin on osallistunut yhteensä noin 1000 henkilöä.  Kaikki kaupungin toimialat ovat olleet hyvin edustettuina, erityisesti opetuspuoli jossa saavutettavuus koskettaa muun muassa verkkopohjaista opetusmateriaalia.

Verkkosisältöjen ja koulutusten lisäksi kaupungille on rakennettu saavutettavia asiakirjapohjia helpottamaan henkilöstön työskentelyä.

Projektissa palveluntuottajana auditoinnin, konsultoinnin ja saavutettavuuskoulutuksen osalta on toiminut Eficode Oy.

– Projekti on toteutettu tiiviissä aikataulussa, mutta Kouvolan positiivinen asenne on auttanut eteenpäin, toteaa asiantuntija Annika Valtari Eficodelta.
– Henkilöstöä on kannustettu huomioimaan saavutettavuutta omassa työssään ja henkilöstö on myös lähtenyt rohkeasti opettelemaan uutta asiaa.

Mikään verkkopalvelu ei ole koskaan valmis, vaan päivittyy jatkuvasti. Tulemme päivittämään ja kehittämään palveluitamme yhä saavutettavimmiksi ja otamme mielellämme vastaan saavutettavuutta koskevaa palautetta.

Lisätietoja:

tiedotuspäällikkö Minna Seppä, puh 020 615 9284,
minna.seppa@kouvola.fi

Sivun alkuun