Käyrälampi – Virkistyskäyttö
Käyrälammella on Kouvolan suosituin uimaranta, mutta paljon muutakin. Käyrälammen kehittämisen ytimessä on parantaa ja monipuolistaa alueen harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Kehittämishankkeessa pyritään saavuttamaan alueesta laajaa käyttäjäkuntaa palveleva kokonaisuus, joka innostaa kaupunkilaisia ja matkailijoita ulkoilemaan, harrastamaan ja viihtymään. Alue on vaihteleva mosaiikki erämaista tunnelmaa, liikunta- ja vapaa-ajan palveluita sekä matkailun yrityksiä. Käyrälampi tulee olemaan entistä houkuttelevampi kohde, jonka kehittämisellä Kouvolan kaupunki haluaa tarjota asukkaille mahdollisuuksia terveelliseen ja aktiiviseen elämään. Käyrälammesta tulee monipuolinen vapaa-ajankeskus, jossa on tarjolla virkistysmahdollisuuksia vesiurheilusta pallopeleihin ja auringonotosta metsäretkiin.
Käyrälammen etelä- ja lounaisosien rakennustyöt alkoivat alkuvuodesta 2024 ja ne saatetaan päätökseen vuoden loppuun mennessä. Käyrälammen eteläosan palvelut kasvavat mm. uusien pelikenttien ja ulkokuntoiluvälineiden lisäämisellä. Lapsille on rakennettu uusi leikkialue uimaranta-alueelle. Uudelle laiturille pääsyä on helpotettu toteuttamalla esteetön kulku pysäköintialueelta aina rantaan asti. Käyrälammen lounaisrannalle on rakenteilla uusi viihtyisä puisto, jonka halki Käyrälammen kiertävä ulkoilureitti tulee kulkemaan. Myös koira-aitaus siirtyy uuteen puistoon.
Päivitetty 24.10.2024