Entinen kauppaoppilaitoksen rakennus osoitteessa Salpausselänkatu 57 siirtyy Kouvolan Lakritsin omistukseen 2. helmikuuta. – On hienoa, että näin keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus saa uuden elämän, toimitilajohtaja Katja Ahola Kouvolan kaupungilta toteaa. Kouvolan Lakritsilla on investoinnilleen selkeät tavoitteet. – Lisätila mahdollistaa meille kasvun, Kouvolan Lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula sanoo.
Kouvolan kaupunginhallitus päätti elokuussa myydä Kouvolan kaupungin omistaman entisen kauppaoppilaitoksen rakennuksen eli KSAO Liiketalousinstituutin tilat Kouvolan Lakritsi Oy:lle. 5 600 kerrosneliön laajuinen, vuonna 1969 valmistunut rakennus vaihtaa omistajaa 400 000 eurolla.
– Kyseiset tilat ovat olleet pitkään ilman vakituista käyttäjää. On hienoa, että näin keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus saa uuden elämän, ja vieläpä yrityskäytössä, toimitilajohtaja Katja Ahola Kouvolan kaupungilta toteaa.
Hänen mukaansa entisen kauppaoppilaitoksen myynti on osa kaupungin rakennuskannan hoitoa.
– Pyrimme löytämään tyhjilleen jääville kiinteistöille käyttöä, joka tuo Kouvolaan elinvoimaa ja mahdollisuuksia eri alojen toimijoille.
Remontti alkaa tiloissa helmikuussa
Rakennuksen hallintaoikeus siirtyi Kouvolan Lakritsille 11. tammikuuta. Omistus siirtyy 2. helmikuuta, kun myytävän rakennuksen tontin vuokrauspäätös tulee lainvoimaiseksi.
– Olemme tyytyväisiä. Prosessi on ollut jouheva, ja nyt ollaan valmiita aloittamaan työt.
– Tilojen remontointi alkaa helmikuussa, heti rakennuslupien saamisen jälkeen. Suunnitelmana on, että tuotanto pyörii uusissa tiloissa kesäkuussa, Kouvolan Lakun toimitusjohtaja Timo Nisula kertoo.
Kouvolan Lakritsilla on entuudestaan tuotantotilat lähellä Kouvolan keskustaa. Ne jatkavat toimintaansa, joten lakritsia tehdään kesäkuusta lähtien kahdessa osoitteessa. Lisätila entisen kauppaoppilaitoksen rakennuksessa mahdollistaa yritykselle kasvun: Kouvolan Lakritsi tähtää tuotantonsa ja liikevaihtonsa kaksinkertaistamiseen.
– Meillä on takanamme hyviä vuosia. Esimerkiksi vuonna 2021 liikevaihtomme kasvoi 30 prosenttia 5,3 miljoonaan euroon, ja tehtaaltamme lähti maailmalle lähemmäs miljoona kiloa lakua. Tavoitteena on, että vuonna 2023 liikevaihtomme on 12 miljoonaa euroa ja tuotannon volyymi kaksi miljoonaa kiloa.
– Ilman lisätilaa kasvu ei onnistu. Tilannetta kuvaa hyvin se, että tuotimme viime vuoden loka-marraskuussa yhtä paljon lakritsia kuin koko vuonna 2008, jolloin ostin yrityksen silloisen yhtiökumppanini kanssa, Nisula kertoo.
Laajennus tuo hänen mukaansa 10–15 uutta työpaikkaa noin vuoden kuluttua.
Jatkosuunnitelmat valmiina
– yrityksille tiloja, museo ja koulutustoimintaa
Tämä vuosi kuluu Nisulan mukaan pitkälti lisätilojen käyttöönotossa. Jatkosuunnitelmat on kuitenkin jo tehty.
– Rakennuksessa on viimeistään syksystä lähtien tarjolla vuokrattavia tiloja. Toiveenamme on, että saamme saman katon alle eri alojen yrityksiä. Keskusteluja on käyty esimerkiksi ravintoloitsijoiden ja hyvinvointialojen yrittäjien kanssa.
– Kehitämme toimintaamme muutenkin vähitellen. Pohdinnassa ovat olleet muun muassa lakumuseo ja koulutustoiminta.