”Tarvitaan toimia positiivisen kierteen aikaansaamiseksi”

Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee tänään muun muassa kaupungin talousarviota 2023 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2023-2026. Kokousta voi seurata kaupungin verkkosivuilla: kouvola.fi/valtuustoverkossa.

Kouvolan kaupunki tekee talousarviotaan historiallisessa tilanteessa: sote- ja pelastuspalvelut siirtyvät 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueiden toiminnaksi. Muutos vaikuttaa sekä kaupungin tuloihin että menoihin.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka avasi maanantain 12. joulukuuta kaupunginvaltuuston kokouksessa vuoden 2023 talousarvion käsittelyn. Hän totesi esittelypuheenvuorossaan kaupungin talouden olevan ensi vuonna ylijäämäinen. Seuraavat taloussuunnitelmavuodet, 2024–2026, ovat kuitenkin miinusmerkkisiä, jollei asioihin puututa.

– Olemme varautuneet tulevaan, ja tarkastelleet niin kaupungin talouden yleisnäkymää kuin investointejakin vuoteen 2033 asti, Toikka sanoi.

On oltava rohkeutta kehittää ja sopeuttaa

Toikka muistutti Kouvolan ja muiden suomalaisten kuntien laativan budjettejaan tilanteessa, jossa koko julkisen talouden tilanne on heikko.

– Kansantaloutemme velkasuhteen kasvu on iso huolenaihe myös kuntien näkökulmasta. Pitää muistaa, että Suomen valtio on tehnyt ylijäämäisen budjetin viimeksi vuonna 2008.
– Olemme kaupunkina tehneet pitkään määrätietoista työtä taloutemme sopeuttamiseksi. Tätä työtä jatketaan myös vuonna 2023 asetettavan talouden kehittämis- ja tasapainottamisohjausryhmän luotsaamana. Meillä tulee olla valmiudet rakenteiden ja tuotantotapojen tarkasteluun faktojen perusteella.

Kaupunginjohtaja peräänkuulutti valtuutetuilta ja viranhaltijoilta rohkeutta sekä sopeuttamiseen että kehittämiseen. Toikka nosti kaupungin menestystekijöinä esiin muun muassa saavutettavuuden, koulutuksen, strategiatyön, laadukkaan elinympäristön ja investoinnit.

– Kouvola on hieno kaupunki. Tarvitsemme toimia positiivisen kierteen aikaansaamiseksi. Talous pystytään pitämään tasapainossa, jos vain porukalla niin päätämme.

Seuraa kaupunginvaltuuston kokousta kaupungin verkkosivuilla

Tutustu vuoden 2023 talousarvioesitykseen ja vuosien 2023-2026 taloussuunnitelmaan

Sivun alkuun