Tavoitteena on laatia rakentamista ohjaava rantaosayleiskaava keskeisen kaupunkialueen pohjoisosien sellaisille ranta-alueille, joilla ei ole asemakaavaa. Tulevan kaavan perusteella voidaan myöntää rakennuslupa kaavan mukaiseen rakentamiseen. Samalla muutetaan kaavaa Pyhäjärven, Kimolan kanavan, Iso-Ruhmaan alueilla.


Sijainti

Salli markkinointievästeet nähdäksesi sisällön.

Ohita upotus
Kymijoen pohjoisosan kaava-alueen likimääräinen rajaus.

Suunnittelualueena on Kymijoen, Sompasen, Harjujoen ja Lappalanjärven rantayleiskaavoittamattomat alueet. Lisäksi kaavassa on esitetty matkailualueita Kimolan kanavalta kulkevan vesireitin varrelle.


Suunnittelun vaihe

Kaavan vaiheet ovat aloitus, valmistelu, ehdotus, hyväksyminen ja voimaantulo.
Kaavoitus on edennyt ehdotusvaiheeseen.

Ehdotusvaihe

Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet, jotka käsitellään teknisessä lautakunnassa syksyllä 2024. Yhteystietonsa jättäneille lähetetään vastine tiedoksi lautakunnan käsittelyn jälkeen.

Kaavaehdotuksen nähtävilläolo

Kaava-aineisto oli julkisesti nähtävillä 14.2.-15.3.2024 tällä nettisivulla sekä kaupungintalon infopisteessä (Torikatu 10). Lisäksi kaavoittajat olivat tavattavissa ilman ajanvarausta infopisteessä maanantaisin 12:30-15 ja torstaisin 9-11:30 nähtävilläolon aikana.

Kaavaehdotukseen voi tutustua tällä nettisivulla, materiaalit löytyvät oikeanpuoleisesta sivupalkista. Tiedosto Karttalehdet (pdf, 9 MB) sisältää kaikki karttalehdet, mutta tiedosto on pakattu sen koon vuoksi ja sen kuvanlaatu on paikoittain huono. Kaikki karttalehdet ovat myös ladattavissa erikseen, joissa kuvanlaatu on hyvä.

Luonnoksesta jätettyyn palautteeseen on laadittu vastineet ja ne ovat luettavissa liitteessä 14.

Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta päätti kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta 24.1.2024. Teknisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat Dynasty-palvelussa.

Valmisteluvaihe

Kaavaluonnoksen nähtävilläolo

Tekninen lautakunta käsitteli kaavaluonnoksen nähtäville asettamista kokouksessaan 26.1.2023. Lautakunta hyväksyi luonnoksen ja päätti asettaa sen julkisesti nähtäville.

Kaavaluonnos oli nähtävillä 1.3.-31.3.2023 välisen ajan. Kaavaluonnokseen voi tutustua tällä nettisivulla, materiaalit löytyvät oikeanpuoleisesta sivupalkista. Tiedosto Karttalehdet (pdf, 4 MB) sisältää kaikki karttalehdet, mutta tiedosto on pakattu sen koon vuoksi ja sen kuvanlaatu on paikoittain huono. Kaikki karttalehdet ovat myös ladattavissa erikseen, joissa kuvanlaatu on hyvä.

Yleisötilaisuus

Kaavaluonnosta esiteltiin yleisötilaisuudessa ma 13.3.2023 klo. 17.00–18.30. Luonnosta oli esittelemässä kaavaa laatinut konsultti FCG ja kaupungin yleiskaavoituksen edustajia. Tilaisuus järjestettiin Kouvolatalolla.

Virkistyskäyttökysely

Kartoitimme Kymijoen pohjoisosan rantaosayleiskaavan alueen virkistyskäyttöä. Kysyimme reiteistä ja paikoista, joissa virkistäydytään, ulkoillaan ja liikutaan luonnossa. Kyselyn lopussa oli mahdollista liittyä tiedotuslistaan kaavaa koskevaa tiedottamista varten. Kyselyn tuloksista koostetaan yhteenveto osaksi kaava-aineistoa ja tuloksia hyödynnetään suunnittelussa.

Kysely oli avoinna kaavaluonnoksen nähtävilläolon ajan.

Aloitusvaihe

Yleiskaavan vireille tulo ja kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olo

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävänä 27.3.-3.5.2019 tutustumista ja mielipiteiden esittämistä varten tekniikka- ja ympäristötalossa sekä tällä kaavahankkeen sivulla.


Päivitetty 10.6.2024

Sivun alkuun