Palvelulinjojen reiteissä muutoksia talvikauden alkaessa

Reittimuutoksilla halutaan tarjota lisää yhteyksiä kauppakeskus Veturiin sekä Porukkatalolle Savonkadulle.

Kouvolan joukkoliikenteen eli Koutsin talviaikataulut astuvat voimaan 9.8.2023. Palvelulinjojen osalta reitteihin on tulossa muutamia muutoksia. Kuusankosken ja Voikkaan alueella liikennöivä P7 poikkeaa jatkossa myös Kauppakeskus Veturilla, jossa pysähdytään noin kello 11:55 sekä noin kello 13:35. P7 liikennöi maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.

Keskustan palvelulinjat tavoittavat jatkossa paremmin Porukkatalon. Porukkatalon pihassa käyvät linjat P1, P2, P3, P4 ja P5 ja käyntejä porukkatalolla tulee yhteensä 10 kappaletta jokaisena arkipäivänä maanantaista perjantaihin. Kouvolan keskustassa Hansa-keskuksessa sijaitseva yhteisötila Pointti muuttaa Porukkataloon heinä-elokuussa. Toiminta päättyi nykyisissä tiloissa 30.6. ja alkaa uusissa tiloissa Porukkatalolla, osoitteessa Savonkatu 23, syyskuun alussa.

Palveluliikenne on kaikille avointa aikataulun mukaista reittiliikennettä. Palvelulinja-autot ovat matalalattiaisia autoja, joihin on helppo nousta kyytiin myös pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Aikataulut sallivat henkilökohtaisen palvelun. Lisää tietoa palveluliikenteestä löydät osoitteesta Palveluliikenne – Kouvolan kaupunki

Lisätietoja: joukkoliikenne(at)kouvola.fi

Sivun alkuun