Säätiö hallinnoimaan kaupungin saamaa perintöä

Kouvolan kaupunginhallitukselle esitetään 16.10.2023 Myllykosken vanhustensäätiön perustamista. Säätiö hallinnoisi Olavi Pokin lähes kolmen miljoonan euron perintöä myllykoskelaisten ikäihmisten hyväksi. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto.

Ehdotuksen mukaan perustetaan Myllykosken vanhustensäätiö sr, johon kaupunki sijoittaa testamentilla saamansa varat ja toteuttaa säätiömuodossa testamentin tekijän tahtoa. Kaupungin osuus kuolinpesästä on perukirjan mukaan noin 2.900.000 euroa.

Perustettavalla säätiöllä on säätiölain mukaan oltava toimintasuunnitelma, talousarvio ja rahoitussuunnitelma kolmelle ensimmäiselle toimintavuodelle. Säätiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi patentti-ja rekisterihallitukseen kolmen kuukauden kuluessa perustamiskirjan allekirjoittamisesta tai säätiön perustaminen raukeaa.

Myllykosken vanhustensäätiön säännöissä on huomioitu testamentin tekijän tahto, että varat osoitetaan Myllykosken alueen vanhuksille. Vanhuuseläkeikä Suomessa on 63 vuotta, joka ikä säännöissä on otettu alaikärajaksi. Kaupunki on valmistellun kartan, johon on merkitty Myllykosken alueen rajat, jotta perintö kohdentuu oikein.

Toinen käsittely

Säätiön perustamista käsiteltiin aiemmin jo 2.10.2023, mutta asia palautettiin takaisin valmisteluun. Tarkennuksia on tehty mm. vuosittain käytettävästä prosenttiosuudesta tuotoista (vähintään 80%), ja että hallituksen yhden jäsenen kotikunnan tulee olla Kouvola ja asuinpaikka Myllykoski. Kun kyse on yksityisoikeudellisesta yhteisöstä, vaikka se tulee kuulumaan Kouvolan kaupunkikonserniin, edellytys lienee mahdollinen. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyy säännöt ja palauttaa ne uudelleen käsiteltäväksi, mikäli katsoo ehdon säätiölain vastaiseksi.

Lisätietoja:
Jussi Stoor, vs. hallintojohtaja, puh. 020 615 6594, jussi.stoor(at)kouvola.fi
Kaupunginhallituksen esityslista verkkosivuilla

Sivun alkuun