Talousarvio 2024 – tavoitteena vakaa ja hallittu talous

Talousarvio kuvitus 2024, nuoret kiipeilytelineessä talvella

Kaupungin taloutta tulee tasapainottaa vuoteen 2027 mennessä pysyvästi noin 25 miljoonalla eurolla. Tasapainottamista tarvitaan, jotta kaupungilla on varaa tuottaa tulevaisuudessakin lakisääteiset peruspalvelunsa. Kaupunginhallitus käy läpi talousarviota 2024 ja taloussuunnitelmaa 2024─2027 ensimmäisen kerran kaksipäiväisessä talousarviokäsittelyssä 16.─17.10.2023.

Kuntien taloustilanne on erittäin tiukka, niin myös Kouvolan. Vaikka Kouvola on pitkäjänteisesti sopeuttanut talouttaan jo vuosia, tarvitaan edelleen toimenpiteitä. Merkittävin syy sopeuttamiseen tällä hetkellä on hyvinvointialueuudistukseen liittyvä valtionosuuksien aleneminen.

Valtionosuudet vähenevät vuodesta 2023 vuoteen 2024 yhteensä noin 21 miljoonalla eurolla, mikä johtaa kokonaisuudessaan noin 4,1 miljoonan euron negatiiviseen valtionosuuteen. Muutokset kohtelevat kuntia eriarvoisesti ja tilanteeseen tulee etsiä ratkaisu uudistettaessa kuntien rahoitusjärjestelmää. Laskevien valtionosuuksien lisäksi tasapainotustarvetta kasvattavat alenevat verotulot sekä korko-, työllisyys-, indeksi- ja yleinen taloudellinen sekä väestön kehitys.

Valmistellut sopeutustoimet jatkavat aiempien vuosien työtä

Viime valtuustokaudella Kouvolassa tehtiin merkittäviä palveluverkkopäätöksiä sekä hyväksyttiin talouden sopeuttamisohjelma säästöineen. Esimerkiksi kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa on haettu säästöjä kehittämällä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen palveluverkkoa.

Vuoden 2024 talousarvioesitykseen on sisällytetty joukko sopeutustoimia, jotka kohdistuvat kaupungin palveluihin, henkilöstöön ja omistuksiin. Menojen pienennystä haetaan tarkastelemalla avustuksia, kiinteistöjä, palvelujen tuottamistapoja, palveluverkkoja, digitalisaatiota ja henkilöstökustannuksia. Tulojen lisäyksiä taas tavoitellaan taksojen ja maksujen korotuksista, kertaluonteisista myyntivoitoista, rahoitustuotoista ja verojen korotuksesta.

− Vuosille 2024–2027 valmistelluista sopeuttamistoimenpiteistä on säästöjä kolmeneljäsosaa ja tulonlisäyksiä noin neljännes. Tavoitteena on kaupunkistrategian linjausten mukaisesti vakaa ja hallittu talous, toteaa kaupunginjohtaja Marita Toikka.

Sopeutustarvetta kuvaa se, että talousarvioesitys vuodelle 2024 on edelleen 11,2 miljoonaa euroa negatiivinen. Taloutta sopeuttamalla saadaan suunnitelmakaudella talous käännettyä positiiviseksi.

− Toimenpiteillä – niin palveluja koskevalla kuin muullakin sopeuttamisella – turvaamme erittäin haasteellisessa tilanteessa tasapainoisen talouden ja kohtuullisen veroprosentin, talousjohtaja Hellevi Kunnas kertoo.

Osa palveluista tuotetaan aiempaa keskitetymmin

− Kouvolan kaupunki on kuntien välisissä vertailuissa palvelutarjonnaltaan kilpailukykyinen kaupunki. Sopeuttamista on valmisteltu siitä lähtökohdasta, että tietyt lähipalvelut tuotetaan jatkossakin kahdeksassa taajamassa. Samalla nostetaan palvelujen laatua, Toikka tiivistää.

Taajamat ovat: Elimäen kirkonkylä, Inkeroinen, Jaalan kirkonkylä, Koria, Kouvolan keskusta, Kuusankoski, Myllykoski ja Valkeala. Lähipalveluita ovat esimerkiksi varhaiskasvatus, alakoulut, kirjastopalvelut ja kuntopolut sekä lähiliikuntapaikat. Osa palveluista taas järjestetään tulevaisuudessa keskitettyinä. Tämä koskee erityisesti laajaa väestöpohjaa palvelevia toimintoja, kuten jäähalleja ja uimahalleja. Palveluverkkojen tarkastelu vapauttaa resursseja palvelujen parantamiseen, investointeihin ja kaupungin kehittämiseen.

Tavoitteena on, että tulevaisuuden palveluverkkoon kuuluvat palvelut ovat laadukkaita ja niiden tilat sekä rakennukset vastaavat nykyajan vaatimuksia. Esimerkiksi perusopetuksessa palveluverkon tarkastelu mahdollistaa resurssin suuntaamisen sisällöllisiin parannuksiin. Toinen esimerkki on uusi uimahalli, jonka allaspinta-ala on suurin piirtein sama kuin nykyisten hallien yhteensä ja palvelutaso merkittävästi parempi.

Kouvolan kaupunki on osana vuoden 2024 talousarvion valmistelua laatinut palveluverkostaan selvityksen, jossa kuvataan muun muassa kuntalaisille suunnatut palvelut, niiden fyysiset toimipisteet ja annetaan vertailukuntien tietoja palvelutuotannon kustannuksista.

Selvityksestä ilmenee, että Kouvola on vertailussa olevista kunnista kallein palveluissa, joissa on paljon tiloja – kasvatuksessa ja opetuksessa, kirjastossa ja liikuntapaikoissa – sekä palveluissa, joiden laajuus perustuu kaupunkirakenteeseen. Näitä viimeksi mainittuja palveluja ovat liikenneväylät sekä kadut ja yleiset alueet.

– Selvityksestä ilmenee, että Kouvolan palveluverkkoa ei ole pystytty sopeuttamaan väestömäärän vähenemisen edellyttämällä tavalla. Palvelujen kustannusvertailuja ja sopeuttamistyötä jatketaan, Kunnas toteaa.

Henkilöstömäärä jatkaa vähenemistään

Kouvolan kaupungilla on noudatettu erittäin tiukkaa henkilöstösuunnittelua vuodesta 2019 lähtien, jolloin sote-palvelut hallintoineen siirtyivät kuntayhtymälle. Samaa linjaa noudatetaan tulevina vuosinakin ja kaupungin henkilöstömäärä jatkaa vähenemistään. Eläkepoistumasta ja muusta lähtövaihtuvuudesta on hyödynnetty vuodesta 2019 alkaen keskimäärin 21 prosenttia. Hyvinvointialueiden varsinaisen toiminnan käynnistymisen vaikutukset henkilöstöön ovat olleet enää vähäiset. Henkilöstötarvetta tarkastellaan jatkuvasti suhteessa muuttuviin palveluverkkoihin ja palvelujen tuottamistapoihin sekä toimintojen kehittämiseen ja digitalisaation edistämiseen. Henkilöstön siirtyminen eläkkeelle jatkuu lähivuosina runsaana, joten samanaikaisesti on tehtävä toimenpiteitä, joilla varmistetaan osaavan työvoiman saaminen kaupungin palveluihin.

Kaupunki investoi – panostukset kohdistuvat erityisesti lapsiin ja nuoriin

Tulevaisuuden panostukset kohdistuvat strategian mukaisesti erityisesti lapsiin ja nuoriin.  Esimerkkejä tällaisista investoinneista ovat koulut, päiväkodit ja uimahalli. Ne myös tuovat säästöjä tehostaessaan henkilöstön käyttöä ja vähentäessään rakennusten ylläpitokustannuksia. Kaupunki tekee investointeja, jotka tuottavat käyttötaloussäästöjä ja lisäävät elinvoimaa kuten Kouvolan teatterin peruskorjaus- ja laajennushanke.

Kaupunki myös edistää kärkihankkeitaan eli kehittää yrityksille tarjottavaa tonttituotantoa ja Käyrälammen aluetta. Lisäksi kaupunki parantaa koulutustarjontaansa muun muassa yliopisto-opetusta lisäämällä. Merkittävä tulevaisuuden muutos on myös TE2024-uudistus, jossa pääosa nykyisten TE-toimistojen palveluista siirtyy kuntien järjestettäviksi vuoden 2025 alussa. Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa työnhakijoiden työllistymistä. Toisena tavoitteena on kuntien elinvoiman kasvattaminen.

− Investoinnit mitoitetaan kestävästi ja ne tähtäävät alueen hyvinvoinnin sekä elinvoiman kasvuun. Samaan aikaan, kun taloutta tasapainotetaan, pitää riittää resursseja uuden kehittämiseen. Tämä kaikki edellyttää sekä yhteistyötä että päätöksentekokykyä. Kouvola kehittää jatkossakin palveluja yhdessä kaupunkilaisten kanssa, Toikka päättää.

Talousarviokäsittelyn eteneminen

Kouvolan kaupunginhallitus: 16.-17.10.2023 (1. Talousarviokäsittely) 6.11.2023 (Veroprosentit ja Talousarvion 2. käsittely)

Kouvolan kaupunginvaltuusto: 13.11.2023 (Veroprosentit ja Talousarvion hyväksyminen)


Kouvolan kaupunki talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024–2027 (pdf 3,1 Mt)

Talousarvio 2024 esittelymateriaali (pdf 2,5 Mt)

Talousarvion visualisointi (Power BI esitys)

Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Marita Toikka, puh. 020 615 3100, marita.toikka@kouvola.fi
talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas@kouvola.fi

Sivun alkuun