Kotoutumisesta osallisuuteen, koulutukseen ja työelämään on Kouvolan kaupungin hanke (1.9.2023–31.8.2025). Hankkeen tavoitteena on vahvistaa työikäisten maahanmuuttajien osallisuutta ja osaamista sekä kehittää työkaluja yrityksille ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen. Projekti on EU:n osarahoittama.

Kouvolassa on työvoiman kohtaanto-ongelma ja monilla aloilla pula eritasoisista työtekijöistä. Samaan aikaan ulkomaalaisten työttömien osuus ulkomaalaisesta työvoimasta on selvästi korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Yritykset eivät ole tottuneet palkkaamaan ulkomaista työvoimaa. Hanke edistää Kouvolan kaupungin uutta kaupunkistrategiaa ’Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus’, jossa yhtenä tavoitteena on koulutus- ja työperustaisen maahanmuuton edistäminen.

Myös Kaakkois-Suomen maahanmuuttostrategiassa 2022–2024 on vahva painotus maahanmuuttajien osallisuuden, koulutuksen ja työllisyyden edistämiseksi. Hankkeen avulla voimme Kouvolan osalta edistää ko. strategiassa mainittuja toimenpiteitä. Hanke tukee Kymenlaakson maakuntaohjelmaa, jossa on nostettu esille vieraskielisen työvoiman rekrytointiin ja kotoutumiseen liittyvät haasteet.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 224 126 €, josta ESR+-sosiaalirahaston osarahoitus on 75 %.

Hankkeen tavoitteet:

  1. Hankkeen ensisijainen tavoite on vahvistaa työikäisten maahanmuuttajien osallisuutta ja osaamista, mikä mahdollistaa kouluttautumisen ja työllistymisen.
  2. Kehitetään työkaluja yrityksille/yhteisöille ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen.
  3. Luodaan pysyvä rakenne viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan vastuunjaolle ja helpotetaan näin alkuvaiheen asettautumista, sosiaalisten verkostojen löytymistä sekä realistista tulevaisuuden suunnittelua.

From integration to inclusion, education and working life -project (1st of September 2023 – 31st of August 2025). The goal of the project is to support participation and to strength competences of immigrants as well as to develop tools for companies to hire foreign labor. Project is co-funded by the European Union. The total cost of the project is approx. €224,126, of which the ESF+ social fund is part-financing 75%.

In Kouvola, there is a labour mismatch and in many sectors there is a shortage of workers of different levels. At the same time, the share of foreign unemployed in the foreign labour force is clearly higher than the national average. Companies have prejudices against hiring foreign labor and migrants experience low levels of social inclusion. By strengthening inclusion and using various support and guidance methods, immigrants will be given the opportunity to gradually enter education and working life and integrate.

Päivitetty 29.8.2024

Sivun alkuun