Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen on Kouvolan kaupungin, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n ja Parik-säätiö sr:n yhteishanke (1.6.2024–30.11.2026). Hankkeen tavoitteena on luoda uusia toimintatapoja vaikeassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden sekä osaamis- ja työvalmiuksien kasvattamiseen. Suunnitellut toimenpiteet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hanke on EU:n osarahoittama.

Yhteistä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen hanke on käynnistynyt 1.6.2024 ja se kehittää toimintatapoja osallisuuteen ja yhteistyöhön

Kouvolassa tarvitaan uusia toimintatapoja vaikeassa asemassa olevien ihmisten, esimerkiksi yksinäisten, erityisryhmien, syrjäytymisvaarassa olevien ja mielen hyvinvoinnissa tukea tarvitsevien oman elämänhallinnan edistämiseen ja monipuolisemmin yhteiskuntaan liittämiseen. Kouvolan hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa 2023 nousi esille mielen hyvinvoinnin haasteet. Mielen hyvinvoinnin edistämisessä merkittävään rooliin nousee kunnat sekä kansalaisjärjestöt. Mielenterveyden edistämistä on mm. osallisuuden vahvistaminen, työelämään pääsyn ja työhyvinvoinnin tukeminen sekä virkistys-, harrastus- ja sosiaalisen toiminnan tukeminen.

Kouvolassa on lukuisia järjestöjä ja yhteisöjä, jotka pyrkivät tukemaan ihmisiä aktiivisuuteen ja osallisuuteen. Moni yksilö ja väestöryhmä kaipaa tukea hyvinvointinsa vahvistamiseen. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää eri yhteisöjen yhteistyötä ja luoda toimiva verkosto sekä tukea yhteisöjä kokeilemaan uusia toimintatapoja haasteellisessa tilanteessa olevien ihmisten aktivointiin. Tätä varten hankkeessa rakennetaan yhteinen palvelukartta, hyödyntäen mm. pelillisyyttä ja digitaalisuutta. Alusta tuo eri toimijat yhteen, luo vahvan pohjan yhteiselle tekemiselle ja uusille toimintatavoille sekä madaltaa kynnystä osallistua omaa hyvinvointia edistävään toimintaan.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 341 287 €, josta ESR+ sosiaalirahaston osarahoitus on 75 %. Rahaston kokonaistuen määrä ryhmähankkeelle on 527 655 €, josta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n osuus on 171 924 € ja Parik-säätiö sr:n osuus 142 746 €. Kaupungille tuesta kohdistuu 255 966 €.

Osatoteuttajien lisäksi yhteistyökumppaneina on Monikulttuurikeskus Saaga ry, Kouvolan Kipinä ry, Kouvolan Hyvinvointiyhdistykset ry, Kettumäen kansanpuisto ry, Kouvolan seudun Muisti ry, Ampun 4H-yhdistys.

Hankkeen tavoitteet

  1. Tuetaan ja kannustetaan ihmisiä lisäämällä yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja työllisyyttä erityisesti rohkaisemalla digitaalisuuden ja arjen kestävän kehityksen hyödyntämistä.
  2. Luodaan uudenlainen toimintamalli järjestöjen ja kunnan välille, jonka avulla määritellään toimijoiden roolit ja tehtävät sekä tarvittavat resurssit yksilöiden ja väestöryhmien aktivointiin.
  3. Rakennetaan toimijoiden välille yhteinen kehittämisalusta hyödyntäen mm. pelillisyyttä ja digitaalisuutta, joka tuo toimijoita yhteen ja luo vahvan pohjan yhteiselle tekemiselle ja uusille toimintatavoille.

Päivitetty 15.10.2024

Sivun alkuun