Kouvolan kansalaisopiston kursseja käynnistyy uusissa opetustiloissa – kurssitarjonta laajenee myös Etelä-Kouvolaan

Kansalaisopisto siirtää kurssitoimintaa kaupungin omistamiin, opetusta paremmin palveleviin tiloihin Valkealassa, Voikkaalla, Korialla ja Elimäellä. Uusia opetuspaikkoja tarjotaan syyskaudella Kaipiaisissa ja Myllykoskella.

Osa tilavaihdoksista on tehty hyvinkin nopealla aikataululla, jotta opetus saadaan käynnistymään uudessa tilassa jo syyslukukauden alkaessa. Toiminta laajenee myös Etelä-Kouvolan alueelle. Tulevan lukuvuoden suuri projekti on väistötilojen löytäminen syksyn aikana Kuntotalon kiinteistössä tapahtuvalle opiston toiminnalle sekä muutto väistötiloihin lukuvuoden päätyttyä.

Toiminta laajenee Valkealatalolla

Valkealan lukion kellarissa aiemmin toiminut kutomo aloittaa toimintansa Valkealatalossa nuorisopalveluilta vapautuneissa tiloissa. Kudontaryhmän opettaja Seija Jauho-Rämä on innoissaan uudesta tilasta. Hän toteaa, että opiskelijat tulevat yllättymään siitä, miten valoisa ja avara uusi tila on. Alemman kerroksen keramiikkatilaan tulee lisää kursseja tilan siirryttyä kokonaan opiston käyttöön. Yläaula tulee jatkossa toimimaan näyttelytilana. Tiloihin pääsee tutustumaan ma 26.8. klo 17-19.30 järjestettävässä avoimien ovien -tilaisuudessa.

Opisto siirtyy Voikkaan seuratalolta toisiin tiloihin

Voikkaan seuratalolla toimineet ryhmät hajautuvat eri paikkoihin. Entisöinti- ja verhoiluryhmät kokoontuvat jatkossa Keskustan koululla, jossa opistolla on jo ennestään toimintaa. Kutomolle saadaan pienin muutoksin tilat Voikkaan entisen apteekin tiloihin. Tekstiilityön ryhmät ja perinnepiiri kokoontuvat jatkossa Voikkaan koululla. Lavatanssia voi opiskella Aitomäessä.

Elimäen ja Korian ryhmiä siirtyy kouluille

Elimäen kuvataidekurssi siirtyy Elimäen yhtenäiskoululle. Korialla taiteen perusopetuksen käsityötaiteen kurssit siirtyvät Korian koululle. Kummallakin koululla kokoontuu jo ennestään opiston ryhmiä. Korian koululla alkaa lisäksi uutena taiteen perusopetuksen kuvataideryhmä.

Kursseja myös Kaipiaisiin ja eteläiseen Kouvolaan

Kaipiaisten koululla on syksyllä tarjolla perinteistä jumppaa ja kehonhuoltojumppaa. Myllykosken kirjastossa voi tulevana lukuvuonna opiskella espanjan kieltä. Saviniemen koululla on tarjolla asahia ja joogaa. Kouvolan kansalaisopiston kurssitarjonta Etelä-Kouvolassa laajenee edelleen Inkeroisten monitoimitalon valmistuttua syksyllä 2025.

Siirtyminen kuntotalolta keväällä 2025

Tulevan syksyn aikana opistolla valmistellaan toiminnan siirtämistä Kuntotalon kiinteistöstä väistötiloihin teatterissa alkavan remontin alta. Uusien tilojen etsintä on käynnissä. Päätökset tiloista tehdään syksyn aikana, sanoo koulutuspäällikkö Ulla Tommiska ja lisää, että muutto tapahtuu kevätlukukauden päätyttyä huhti-toukokuussa 2025.

Lisätietoja:

Ulla Tommiska, koulutuspäällikkö, puh. 020 615 7821, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun