Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous Kouvolassa 22. elokuuta

Kouvolan kaupungin eduskuntaryhmän kansanedustajille luovuttamassa edunvalvontamuistiossa on esillä muun muassa Kouvolan yöpäivystyksen tulevaisuus sekä tieyhteyksien ja itäisen Suomen raideyhteyksien kehittäminen.

Suomen Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous pidetään tänään 22. elokuuta Kouvolassa. Päivän ohjelmaan kuuluvat kesäkokouksen lisäksi muun muassa tutustumiskäynnit paikallisiin kohteisiin, kuten Kouvolan Ratamokeskuksen yöpäivystykseen ja Valkealan uuteen monitoimitaloon.

– Todella hienoa, että Kouvola valikoitui kokouspaikaksi ja voi tarjota puitteet ajankohtaiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Tilaisuuden ohjelma vaikuttaa oikein hyvältä myös kaupungin näkökulmasta, Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka toteaa.

Hän tapasi torstaina sinisellä matolla aamukahveilla keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen, jonka kanssa keskusteltiin muun muassa Kouvolan yöpäivystyksen tulevaisuudest
– Mukavaa, että tapaaminen järjestyi. Oli antoisaa vaihtaa näkökulmia Kouvolalle ajankohtaisista teemoista, Toikka summaa.

Kaupunki luovutti keskustan eduskuntaryhmän kansanedustajille edunvalvontamuistion, jossa nostettiin esiin Kouvolan edunvalvonnan kärkiä, muun muassa E-16 Väylien kehittämisen Kouvolan alueella, Itäisen Suomen raideyhteyksien kehittämisen, Fingridiltä alueen elinvoiman vahvistamiseksi tarvittavat investoinnit ja Kouvolan yöpäivystyksen jatkuvuuden varmistamisen.

Luvut puoltavat yöpäivystyksen säilyttämistä

Kouvolan yöpäivystyksen tulevaisuuden nosti esiin kesäkokouksessa pitämässään puheenvuorossa myös keskustan Kymenlaakson piirin puheenjohtaja, kouvolalainen kaupunginvaltuutettu Liisa Varjola.

– Kuukauden polttavin aihe on Ratamon yöpäivystyksen säilyminen Kouvolassa ja siihen odotetaan päätöstä hallitukselta lähiaikoina. Luvut puoltavat päivystyksen säilyttämistä ja Kymenlaakson hyvinvointialueella on tehty kehitystyö juuri tämän yöpäivystysmallin pohjalta.

– Keskussairaala Kotkassa palvelee etelän tarpeita ja Ratamo pohjoisen sekä laajemmaltikin, kun kesämökkiläiset ja muut ulkopaikkakuntalaiset apua tarvitsevat otetaan huomioon. Ratamossa työskentelee akuuttilääketieteen osaajia ja emme usko, että pystymme heitä pitämään, jos sairaala ympärillä muuttuisi terveyskeskustason pisteeksi, Varjola totesi.

Hän rohkaisi puheenvuorossaan katsomaan luottavaisesti tulevaan myös elinvoiman kehittymisen osalta.
– Uskon, että tunnelin päässä on valoa. Datakeskushankkeita ja aurinkovoimahankkeita aloitellaan Kouvolan suunnalla ja Suomen suurimman tuonti- ja vientisataman, HaminaKotka sataman, sijainti Kouvolan kuivasataman välittömässä läheisyydessä on suuri mahdollisuus, Varjola tiivisti.

Sivun alkuun