Kaupunki on onnistunut energiansäästötoimissa

Kouvolan kaupunki on tehnyt määrätietoista työtä energiansäästöjen eteen. Työssä on onnistuttu hyvin. Kaupunki on mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa (KETS), jonka asetetuista tavoitteista on saavutettu jo lähes 90%. Aralta on saatu vajaan 250 000 euron avustus lämmitystapamuutoksiin.

Kouvolan kaupungille asetettu KETS-tavoite vuosille 2017-2025 on 17 202 megawattitunnin energiansäästö vuodessa. Vuoden 2023 mennessä on päästy 15 196 MWh/a säästöön, joka on 88% tavoitteesta. Euroissa säästö vuositasolla on noin 1,8 M€ kaikkien energialajien keskihinnalla laskettuna. Kaupungin energian kokonaiskulutus vuonna 2023 oli noin 97 000 MWh.

”Pitkällä aikavälillä säästö on merkittävä. Parin viime vuoden energianhintojen myllerryksen vuoksi on kuitenkin parempi tarkastella energian säästölukuja kuin euroja, sanoo toimitilajohtaja Katja Ahola.

Määrätietoisesti energiatehokkuustyöhön on keskitytty vuodesta 2019 ja siitä eteenpäin on saatavissa seurantatietoa.Kaupungin oma poikkihallinnollinen KETS-työryhmä pohtii kokonaisvaltaisesti kaupungin energiatehokkuutta ja hakee toimintamalleja sekä ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseen.

Toteutettuja toimenpiteitä on seurantajaksolla 57. Ne sisältävät lämmitystapamuutoksia, valaistuksen ja katuvalojen muuttamista ledeihin, vanhentuneiden koneiden uusimisia, aurinkopaneeleja, automaation ja säätöjen optimoimista sekä myös kiinteistöjen siirtämistä ylläpitolämmölle tai purkuja. Vuodesta 2019 kaupungin energiatehokkuussopimukselle raportoimat energiainvestoinnit ovat olleet vajaat 3,7 miljoonaa euroa.

ARA:lta lähes 250 000 euroa

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara myöntää avustusta kunnille kiinteistöjen kaasulämmityksestä luopumiseen. Kouvolan kaupunki on saanut 241 325 euron avustuksen siirtymiseen maakaasusta kaukolämpöön. Kyseessä on lähinnä Valkealan kohteet jäähalli, Valkealatalo, urheilukentän huoltorakennus, Pihlajiston asumisyksikkö, terveyskeskus ja Ruusulaakson päiväkoti, joissa lämmitystapa on vaihdettu maakaasusta kaukolämpöön. Avustus on yleensä 30% kokonaiskustannuksista, mutta koska kaupunki kuuluu KETS-kuntiin, Kouvolalle maksetaan korotettua 35% tukea.

Energiansäästöviikko meneillään

Kouvolan kaupunki on mukana Motivan valtakunnallisella energiansäästöviikolla 7.–13.10.2024 Sen teemana on energiankäytön uusi aika. Energiansäästö on yhä enemmän oikea-aikaista sähkönkäyttöä ja kulutuksen siirtämistä. Energiafiksu käyttäjä seuraa kulutusta ja sähkön hintaa. Kampanjamateriaali näkyy kaupungin somekanavissa viikon aikana.

Lisätietoa ja vinkit energiansäästöön Motivan sivuilta.

Energiatehokkuus otetaan huomioon kaikissa kaupungin hankkeissa, niin uudis- kuin saneeraushankkeissa sekä omissa toimintatavoissa. Energiankulutusta on käännetty laskusuuntaan useissa kiinteistöissä mm lämmitystapamuutoksilla, valaistusta uusimalla sekä automaatiojärjestelmiä ja LVI-ohjausprosesseja optimoimalla. Kaupungin kiinteistöihin on myös tehty katselmuksia, joissa kartoitetaan energiansäästökohteita sekä parannetaan ilmanvaihtoon ja lämmitykseen liittyvää automaatiota.

Lisätietoja:
Toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi
Toimistoinsinööri Erna Niemelä, puh. 020 615 8989, erna.niemela(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunki on mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa ja laatinut energiankäytön tehostamissuunnitelman. Sen tavoitteena on 7,5 % energiasäästö vuosina 2017-2025. Tavoite on laskettu Kouvolan kaupungin vuonna 2014 kuluttamasta energiamäärästä. Ensisijaisesti pyritään energiatehokkuuden parantamiseen, mutta myös uusiutuvan energian edistäminen on yhä tärkeämpää. Työ energiatehokkuuden parantamiseksi on pitkäjänteistä ja jatkuvaa. Kaupungin poikkihallinnollinen KETS-työryhmä pohtii kaupungin energiatehokkuutta ja hakee toimintamalleja sekä ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseen. Kouvola on ainoana kaupunkina mukana myös Motivan energiakatselmushankkeessa. Se on osa jatkuvan parantamisen pilottia. Hankkeelle on saatu merkittävä avustus Business Finlandilta.

Sivun alkuun