Starttiraha
Starttirahan tarkoitus on tukea aloittavaa yrittäjää ja kannustaa jatkamaan yrittäjänä.
HUOM. Kouvolan työllisyys- ja yrityspalvelut aloittavat toimintansa ja vastaavat näiden palvelujen järjestämisestä vasta 1.1.2025 alkaen. Sitä ennen työvoimaviranomaisen palveluja Kouvolassa tarjoaa Kaakkois-Suomen TE-toimisto.
Starttirahan voi saada enintään 12 kuukauden ajalle. Tuki on peruspäivärahan suuruinen, ja sitä maksetaan enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa. Starttirahan myöntää ja maksaa Kouvolan työllisyysalueen työllisyys- ja yrityspalvelut.
Starttiraha haetaan kahdessa vaiheessa. Ennen päätoimisen yritystoiminnan aloittamista haetaan päätös starttirahasta. Yritystoiminnan alettua starttirahan maksatusta haetaan kuukausittain jälkikäteen erillisellä maksatushakemuksella.
Huomioithan, että starttirahaa ei lähtökohtaisesti myönnetä, jos päätoiminen yritystoiminta on jo käynnistynyt ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös.
Starttirahan ensimmäinen päätös kattaa tuen yleensä kuudelle kuukaudelle. Voit tehdä starttirahan jatkohakemuksen, jos tarvitset tukea vielä ensimmäisen päätöksen jälkeiselle ajalle.
Starttiraha on harkinnanvarainen tuki, jonka saadaksesi sinun ja yritystoimintasi tulee täyttää tietyt ehdot.
Lue lisää starttirahasta ja sen ehdoista Työmarkkinatorista
Suunnitteletko yritystoimintaa tai starttirahan hakemista?
Ole yhteydessä Kouvolan työllisyys- ja yrityspalveluihin yritystoiminnan aloittamista suunnitellessasi. Varaudu keskustelemaan asiantuntijan kanssa suunnitellusta yritystoiminnasta ja liikeideastasi, alan kilpailutilanteesta paikkakunnalla, valmiuksistasi yrittäjäksi ryhtymiseen ja yritystoiminnan alkuun tarvitsemastasi tuesta.
Tarvittaessa sinulle voidaan tarjota yrittäjyyteen valmistavaa koulutusta.
Voit olla yhteydessä myös Yritys-Suomi-puhelinpalveluun. Puhelinpalvelusta saat neuvoa ja ohjeita yritystoiminnan perustamiseen ja starttirahan hakemiseen.
Näin haet starttirahaa
Hae starttirahaa sähköisesti Työmarkkinatorin henkilöasiakkaan Asiointi-palvelun kautta.
Sähköinen hakemus on starttirahassa ensisijainen hakutapa. Jos asiointipalvelun käyttö ei ole mahdollista tai sinulla ei ole vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia välineitä, voit hakea starttirahaa tulostettavalla lomakkeella.
Kuvaa hakemuksessa mahdollisimman selkeästi tulevaa liiketoimintaasi. Starttirahahakemuksen liitteeksi tarvitset toiminta- ja rahoitussuunnitelmat. Sinulta voidaan pyytää lisäksi muita liitteitä.
Jos tarvitset starttirahaa ensimmäistä päätöstä pidemmälle ajalle, jätä jatkohakemus viimeistään kuukausi ennen voimassa olevan starttirahajakson päättymistä. Jatkohakemus jätetään ensimmäistä hakemusta vastaavalla tavalla.
Starttirahan maksatus
Hae maksatusta Työmarkkinatorin henkilöasiakkaan Asiointi-palvelun kautta, kun olet saanut myönteisen päätöksen ja aloittanut yritystoiminnan. Starttirahan maksatusta haetaan kuukausi kerrallaan jälkikäteen. Hakemus tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa maksatusjakson päättymisestä.
Kouvolan työllisyysalue maksaa starttirahaa kaksi kertaa kuukaudessa. Maksupäivät ovat kuun keskivaiheilla ja kuun lopussa. Jos maksatushakemuksesi ei ehdi kuukauden ensimmäiseen maksupäivään, siirretään se automaattisesti seuraavaan.
Voit seurata hakemuksesi käsittelyä asiointipalvelussa.
Päivitetty 20.12.2024