HUOM. Kouvolan työllisyys- ja yrityspalvelut aloittavat toimintansa ja vastaavat näiden palvelujen järjestämisestä vasta 1.1.2025 alkaen. Sitä ennen työvoimaviranomaisen palveluja Kouvolassa tarjoaa Kaakkois-Suomen TE-toimisto.

Joskus työkyky voi olla heikentynyt esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi, ja työelämään pääsyyn tarvitaan erityistä tukea. Tällöin työllistymistäsi voidaan auttaa erilaisilla palveluilla ja kuntouttavilla toimenpiteillä.

Esimerkiksi osatyökykyiseksi työnhakijaksi rekisteröiminen voi edistää työllistymistäsi suurtyönantajalle. Myös työnantajalle voidaan myöntää taloudellista tukea osatyökykyisen työnhakijan palkkaamiseen, jos työskentelysi onnistuminen edellyttää työolosuhteiden järjestelyä ja muutoksia työpaikalla.

Kysy Kouvolan työllisyys- ja yrityspalveluista lisää sinun tilanteeseesi sopivista työ- ja toimintakyvyn palveluista. Lisätietoja löydät myös esimerkiksi Työmarkkinatorilta.

Lisätietoa työkyvyn kartoittamisesta (työmarkkinatori.fi)

Asiantuntija-arvioinnit

Asiantuntija-arviointeja ovat esimerkiksi osaamisen ja ammattitaidon kartoitukset, työ- ja toimintakyvyn arviointi, yrittäjävalmiuksien ja yritystoiminnan edellytysten arviointi sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukainen alkukartoitus.

Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttava työtoiminta voi sopia sinulle, jos olet esimerkiksi palaamassa takaisin työelämään tai kuntoutumassa sairaudesta tai vaikeasta ajanjaksosta elämässäsi. Kuntouttava työtoiminta on suunnattu henkilöille, joiden työttömyys on pitkittynyt, joille on maksettu työttömyysturvaa tai toimeentulotukea määrätyn ajan, ja jotka eivät pysty osallistumaan työllisyys- ja yrityspalveluiden tarjoamiin palveluihin.

Kuntouttava työtoiminta on Kouvolassa Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestämää toimintaa, joka voi auttaa sinua saamaan arjesta ja työelämästä jälleen kiinni.

Lisätietoja kuntouttavasta työtoiminnasta (Työmarkkinatori)

Työllistymistä edistävä monialaisen tuen yhteistoimintamalli (TYM)

TYM-toimintamallista voi olla tukea, jos sinulla on esimerkiksi elämänhallinnan haasteita tai toimintakyvyn rajoituksia, jotka vaikeuttavat työllistymistäsi tai heikentävät työkykyäsi.

Työllistymistä edistävä monialaisen tuen yhteistoimintamalli (TYM) on työllisyysalueiden, hyvinvointialueiden ja Kelan yhteinen toimintamalli, joka palvelee pidempään työttömänä olleita ja erityisen tuen tarpeessa olevia työnhakijoita. TYM-palvelussa pyritään edistämään työllistymistäsi ja kuntoutumistasi. Kymenlaaksossa toimintamallia kutsutaan monialaiseksi työelämäpalveluksi. Monialainen työelämäpalvelu tarjoaa tukea myös palveluntuottajille ja työnantajille.

Tarpeen vaatiessa työllisyys- ja yrityspalvelut ohjaa sinut monialaisen työelämäpalvelun asiakkaaksi. Voit myös itse ottaa yhteyttä monialaiseen työelämäpalveluun.

Monialaisen työelämäpalvelun asiakkaana sinulle voidaan tarjota muun muassa ohjausta ja neuvontaa, kuntouttavaa työtoimintaa, TYM-palvelua, työkokeilua, palkkatuettua työtä, työkunnon ja terveydentilan selvittelyä, kuntoutustoimia, koulutusta tai muuta tukea työllistymiseen.

Monialainen työelämäpalvelu Kymenlaakson hyvinvointialueen sivuilla

Työttömien terveystarkastukset

Työttömänä sinulla on oikeus maksuttomaan terveystarkastukseen terveydenhoitajan vastaanotolla. Terveystarkastuksessa kartoitetaan terveydentilaasi ja työ- ja toimintakykyäsi, ja saat niihin liittyen neuvontaa ja ohjausta.

Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo salassapitovelvollisuus. Mikäli tietojasi luovutetaan luvallasi työllisyys- ja yrityspalveluihin, luovutetaan vain tarkoituksen kannalta välttämättömät tiedot.

Työttömien terveystarkastukset (suomi.fi)

Ohjaamo alle 30-vuotiaille

Ohjaamossa 15–29-vuotiaat saavat tukea elämänhallintaan, urasuunnitteluun, oman opiskelualan löytämiseen, työllistymiseen sekä sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen. Ohjaamossa työskentelee Kouvolan työllisyys- ja yrityspalveluiden asiantuntijoita sekä ammatinvalintapsykologeja.

Ohjaamon sivut

Apua toimeentuloon ja raha-asioihin

Talous- ja velkaneuvonta auttaa sinua niin pienten kuin suurten talouskysymysten kanssa. Palvelu on luottamuksellista ja maksutonta.

Talous- ja velkaneuvonnasta saat neuvoja kaikenlaisiin arjen talousasioihin, kuten rahankäytön suunnitteluun ja budjetissa pysymiseen sekä apua velkoihin liittyvissä kysymyksissä ja ylivelkatilanteessa.

Talous- ja velkaneuvonta, Kouvolan toimipaikka, Kymenlaakson oikeusaputoimisto (suomi.fi)

Päivitetty 20.12.2024

Sivun alkuun