Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee varhaiskasvatuksen järjestämistä Kaipiaisten, Kuusankosken ja Valkealan alueilla loppuvuoden aikana. Kuntalaisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä asiaan vastaamalla kyselyyn 12.11. mennessä.
Kouvolan kaupunki laatii talousarviota ja -suunnitelmaa vuosille 2025–2028. Osana talouden tasapainottamista (Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.08.2024 § 66) on esitetty toimenpiteinä Kaipiaisten, Ruusulaakson ja Kymintehtaan tai Mäyränkorven päiväkodin lakkauttamiset 1.8.2025 alkaen. Päätöksen tekee kasvatus- ja opetuslautakunta marras-joulukuussa.
Lasten ja nuorten määrän laskiessa myös palvelutarve vähenee, johon kaupungin palvelujen järjestäjänä tulee reagoida. Ennen päätöksentekoa kuullaan kuntalaisten mielipiteitä asiaan liittyen ja laaditaan ennakkovaikutusten arviointi siitä, miten varhaiskasvatus tulisi järjestää Kaipiaisten, Kuusankosken ja Valkealan alueilla. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämistä arvioidaan kokonaisuutena, joten lasten ja huoltajien lisäksi kuullaan myös henkilöstöä.
Kysely on avoinna ti 12.11.2024 klo 16.00 saakka.
Lisätietoa
Sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh 020 615 7727, veikko.niemi@kouvola.fi
Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Kirvesniemi, puh 020 615 7224, tiina.kirvesniemi@kouvola.fi