Käyrälammen uudistushanke loppusuoralla – alue täynnä uusia mahdollisuuksia

Alue tarjoaa nyt entistä monipuolisemmat puitteet ulkoiluun, liikuntaan ja vapaa-ajanviettoon niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille.

Käyrälammen alueen merkittävä uudistushanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja suurin osa rakennustöistä on valmistunut. Alueella on panostettu virkistyskäytön ja matkailun kehittämiseen lisäämällä liikuntamahdollisuuksia, parantamalla esteettömyyttä ja huomioimalla erilaisten tapahtumien tarpeet.

Esteettömiä palveluja ja aktiviteetteja uimarannalla

Käyrälammen uimarannalle on rakennettu lasten leikkialue, viihtyisiä oleskelupaikkoja sekä esteetön kulku pysäköintialueelta laiturille ja uimarampille. Alueen suunnittelussa on huomioitu kaikenikäiset ja -kuntoiset käyttäjät.

Uimavalvontarakennuksen ja Beach Volley -kenttien väliselle alueelle on rakennettu moderni ulkokuntosali ja kaksi uutta pelikenttää.

Kaivattu koira-aitaus vihdoin avoinna

Koira-aitaus on siirretty uuteen sijaintiin viereisen metsäalueen puistoon ja on nyt avattu käyttäjille. Aitauksessa on valaistus, ja koirille on tarjolla sulan veden aikana myös uintimahdollisuus.

Käyrälammen ulkoilureitti kutsuu virkistäytymään

Käyrälammen esteetön ulkoilureitti tarjoaa monipuolisia retkielämyksiä kävelijöille ja pyöräilijöille. Kuuden kilometrin reitin varrella on infotauluja luonnosta ja historiasta, tulisijoin varustettuja taukopaikkoja sekä uusia polkuja ja taukopaikkoja rannan tuntumassa.

Käyrälammen ulkoilureitti kulkee uuden puiston läpi Käyrälammenraittina. Puistoon on rakennettu Käyrälammenraitin lisäksi lähempänä rantaa kulkeva polku ja taukopaikka.

Entisen koira-aitauksen viereinen Lampiraitin pysäköintialue on poistettu käytöstä. Sitä korvaamaan on rakennettu Käyrälammentien ja valtatie15:n väliin sijoittuva uusi pysäköintialue.

Viimeistelytöitä keväällä 2025

Varsinainen rakennusurakka on valmistunut marraskuun loppuun mennessä. Alueella tehdään vielä keväällä 2025 pieniä viimeistelytöitä sekä viherhoitoa. Kevään aikana alueelle rakennetaan myös meluaita, jonka työmaa ei häiritse ranta-alueen käyttöä. Kaupunki toivoo, että palautteet alueesta laitetaan Kouvolan palautepalvelun kautta osoitteessa palautekouvola.fi.

Uudistusten myötä Käyrälammen alue tarjoaa entistä monipuolisemmat puitteet ulkoiluun, liikuntaan ja vapaa-ajanviettoon. Kouvolan kaupunki kiittää alueen käyttäjiä kärsivällisyydestä hankkeen aikana ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan alueen uusista palveluista.

Lisätietoja:

rakennuttajainsinööri Harri Silvonen, 020 615 1281 etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun