Hakemukset sekä myöntämisperusteet työllisyys- ja osallisuusavustuksille sekä pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen.

Työllisyys- ja osallisuusavustusta sekä avustusta pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen voivat hakea järjestöt, jotka edistävät toiminnassaan kuntalaisten työllisyyttä ja osallisuutta.

Päätöksen näihin tekee Elinvoima- ja työllisyysjaosto. Haettava avustus riippuu käytettävissä olevasta määrärahasta, hakemusten määrästä ja harkinnasta. Työllisyys- ja osallisuusavustus haku ja pitkäaikaistyöttömien palkkausavustushaku on jatkuva.

1. Toiminta-avustus

• Uudenlaisten toimintamallien käynnistämiseen, joka ei ole kunnan tai hyvinvointialueen järjestämisvastuulla, mutta joka täydentää hyvinvointia ja edistää työllisyyttä.
• Mahdollisiin hankkeiden omavastuuosuuksiin
• Toiminnan tulee tukea kaupungin toimintaa

2. Tuki pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen

• Avustus 1 000 € kuukaudessa per palkattava
• Täysin harkinnanvarainen ja myöntäminen voidaan lopettaa myös budjettisyistä
• Päätös tuesta ja tuen kestosta tehdään vaikuttavuusperusteisesti aiempien palkattujen avoimille työmarkkinoille etenemisen kautta
• Avustus on lähtökohtaisesti kestoltaan kolme kuukautta, mutta se voi vaikuttavuusperusteisesti laajentua jopa kuuteen kuukauteen
• Avustusjakson vaikuttavuus arvioidaan palkatun henkilön avoimille työmarkkinoille etenemisen perusteella kolmen kuukauden kohdalla avustusjakson päättymisestä – vaikuttaa seuraavan jakson määräytymiseen

Avustusten haku tapahtuu kirjallisella hakemuksella. Liitteiden osalta hakemusta voidaan täydentää myöhemmin kuitenkin ennen päätöksentekoa. Hakemukset käsitellään sitä mukaan kuin ne saapuvat. Käsittely- ja päätösaika on kuukausi.

Hakemus liitteineen pyydetään jättämään ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@kouvola.fi. Postitse lähetettävät hakemukset Kouvolan kaupunki, kirjaamo, PL 85, 45101 Kouvola. Hakemuksen voi myös tuoda kaupungintalon info-piste, Torikatu 10 (G-ovi), arkisin klo 7.45-15.00.

Lisätietoja: Työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski, puh. 020 615 7631, sami-pekka.kalliokoski(at)kouvola.fi
Hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, puh. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi

Päivitetty 21.3.2025

Sivun alkuun