Liikkuva lapsuus
Kouvolan varhaiskasvatuksessa tavoitteena on lisätä lasten liikkumista ja vanhempien tietoisuutta liikunnan merkityksestä. Lapsiperheitä kannustetaan ja ohjataan terveellisiin elämäntapoihin mm. kaupungin liikuntamaskotti Kääkin avulla.
Alle kouluikäisten lasten päivään tulisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa, joka koostuu kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Kouvolan varhaiskasvatus pyrkii noudattamaan näitä suosituksia yhteistyössä asiakasperheiden kanssa.
Kouvolan varhaiskasvatuksessa jokaisella lapsella on oikeus liikkua päivittäin. Liikkuminen tapahtuu osana arjen toimintoja ja useissa erilaisissa ympäristöissä: metsissä, puistoissa, urheilukentällä yms. Istumista pyritään vähentämään, ja liikkuminen on osa kaikkea toimintaan, esimerkiksi siirtymätilanteita.
Oppimista tekemisen, liikkumisen ja käytännön toiminnan kautta
Oppiminen varhaiskasvatuksessa perustuu Kouvolassa suurimmilta osiltaan toiminnallisuuteen. Toiminnallinen oppiminen tarkoittaa oppimista, joka tapahtuu tekemisen, liikkumisen ja käytännön toiminnan kautta. Se korostaa oppijan aktiivista roolia ja yhdistää usein fyysisen toiminnan kognitiiviseen oppimiseen.
Toiminnallisessa oppimisessa tavoitteena on lisätä lapsen motivaatiota, keskittymistä ja ymmärrystä tekemällä oppimisesta konkreettisempaa ja elämyksellisempää. Toiminnallinen oppiminen vaikuttaa positiivisesti lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja sitä kautta uuden oppimiseen.

Päivitetty 9.4.2025