Tekninen lautakunta käsittelee ensi tiistaina esitystä yritystonttien uudesta hinnoittelusta ja tonttien luovutusperiaatteista. Ennen lopullista päätöstä pyydetään kaupunginhallituksen konsernijaostolta lausunto.
Tonttien kilpailukykyinen hinnoittelu on kaupungille vetovoimatekijä, joka saattaa edesauttaa uusien työpaikkojen syntymistä. Kaupungin luovuttamien yritystonttien hinnoittelu vaihtelee alueittain. Tonttien hinnat eivät kaikkialla ole oikeassa suhteessa niiden sijaintiin tai kysyntään nähden. Tämän vuoksi hinnoittelua ja aluejakoja on syytä kauttaaltaan tarkistaa paremmin vastaamaan käypää hintatasoa.
Hinnoittelua on edellisen kerran tarkistettu keväällä 2016.
– Uuden hinnoittelun keskeinen idea on se, että laskemalla hintoja saataisiin tontteihin houkuttelevuutta ja kysyntää lisättyä, toteaa kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti.
Newsec Valuation Oy on kaupungin toimeksiannosta maaliskuussa 2019 arvioinut hintavaihteluvälit kaupungin asemakaavoitetuille yritysalueille. Arvio perustuu Newsecin markkinatuntemukseen, kauppahintahavaintoihin ja aluekohtaisiin ominaisuuksiin, mm. näkyvyyteen, sijaintiin liikenneväylien varrella, etäisyyteen keskustasta ja etäisyyteen joukkoliikenneyhteyksistä. Arviossa on esitetty alueittain tonttien eri käyttötarkoitusten mukaisten yksikköhintojen (€/k-m2) ala- ja ylärajat. Nyt määritettävät hinnat perustuvat em. arvioon ja kaupungin omaan näkemykseen käyvistä tonttihinnoista eri alueilla.
Uudet hinnat on Tervaskankaan aluetta lukuun ottamatta määritelty kaikkialla tontin pinta-alaan perustuen, jolloin yksittäisen tontin hinta on aina sama yrityksen toimialasta tai rakentamisen määrästä riippumatta.
Tervaskankaalla hinnoittelu perustuu vanhaan tapaan tontin rakennusoikeuteen. Kahden korttelin osalta hintoja on laskettu 10 €/k-m2 vastaamaan paremmin arviolausunnossa mainittua hintatasoa korttelien sijainti huomioon ottaen.
Aluehintojen muuttamisella ei ole vaikutusta jo vuokratuista tonteista perittävän vuokran suuruuteen. Uudet aluehinnat vaikuttavat näiden tonttien vuokraan vasta vuokrakauden päättyessä, kun sopimuskautta jatketaan tai, jos vuokrasopimus muutoin tarvitsee uusia esimerkiksi tontin pinta-alan muuttumisen vuoksi.
Lähes jokaisella alueella hintoja on esitetty laskettavaksi.
Aluerajaukset ja uudet aluehinnat on esitetty karttaliitteissä.
Lisätietoja: kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti, p.020 615 5436, sami.suoknuuti@kouvola.fi