Elinkeinojen kehittäminen
Kouvolassa kelpaa kehittyä! Sijoittuminen on edullista ja sijainti loistava. Rautateiden ja pääteiden risteyksessä logistiikka-ala ja siihen tukeutuvat yritykset saavat selkeää sijaintietua.
Kouvolassa rakennetaan ja ylläpidetään kansainvälisiä yhteyksiä sekä luodaan edellytyksiä innovaatioille ja yhteistyölle. Yhteistyö ja verkostot luovat perustan elinvoimaisuuden kehittämiselle. Kaupungin kärkihankkeita ovat Käyrälammen kehittäminen ja yritystonttien lisäämiseen tähtäävä Yritystontit-hanke.
Elinkeinojen kehittäminen on yhteistyötä, innovaatioita ja hyvän kasvualustan luomista yrityksille. Kaupunki on tässä vahvasti mukana. Yrittäjien ja kaupungin yhteistyö on parantunut viime vuosina huimin harppauksin kohti suurten suomalaisten kaupunkien kärkeä.
Kouvolassa alueen elinvoimaisuuden kehittäminen tarkoittaa kansainvälisyyttä, yhteistyötä ja verkostoja sekä yritysten toimintaedellytysten parantamista.
Kouvola on vahva urheilu-, liikunta- ja kulttuuri- sekä yritys- ja opiskelukaupunki, jonka luonto ja matkakohteet houkuttelevat kävijöitä kauempaakin. Asumismuodot ja vapaa-ajan viettomahdollisuudet ovat monipuolisia kaupungissa tai halutessasi kauempana kaupunkikeskustasta.
Suurimpia työnantajia Kouvolan kaupungin sekä Kymenlaakson hyvinvointialueen lisäksi ovat mm. Puolustusvoimat, UPM-Kymmene Oyj, Kymen Seudun Osuuskauppa ja Stora Enso Oyj. Opiskelijoita Kouvolassa on noin 8 300.
Koulutukseen ja TKI-toimintaan liittyvää yhteistyötä yliopistojen, korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Yrityspalveluita tarjoaa laajalla skaalalla kaupungin kehitysyhtiö Kouvola Innovation Oy eli tuttavallisemmin Kinno. Seuraamme yritysympäristön kehittymistä ja autamme yrityksiä kansainväistymään sekä tarjoamme neuvonta- ja kehittämispalveluja elinkaaren eri vaiheessa oleville yrityksille.
Kouvola tarjoaa edullista toimitilaa yrityksille. Tarjolla on erityisesti kolme kohdetta: Kasarminmäen alue, joka on yhdistelmä punatiilistä historiaa ja modernia liiketoimintaa keskustan kupeessa. Kuusankosken kohteet arkkitehtonisesti arvokas Tekniikka- ja ympäristötalo sekä vehreä Sairaalanmäki, jossa mm. oppilaitoskäyttöön heti soveltuva kiinteistö. Vuokrataso on erittäin maltillinen; pääomavuokra 1-2€/m²/kk (alv 0%) kohteesta riippuen. Kohteet ovat myös myynnissä. Lisätietoa kohteista: www.kouvola.fi/tilojayrityksille.
Päivitetty 5.12.2024