Kouvolalaisia päiväkoteja palkittiin ympäristötyöstä Vihreällä lipulla

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Jaakonpuiston, Sippolan ja Vuokkolan päiväkodeille Vihreän lipun osoitukseksi suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä.

Tänä keväänä Vihreän lipun sai Suomessa ensimmäistä kertaa 14 uutta toimijaa, joista peräti kolme oli Kouvolasta: Jaakonpuiston, Sippolan ja Vuokkolan päiväkodit. Uusien palkittujen lisäksi myös Kymenlaakson ensimmäinen Vihreä lippu-päiväkoti löytyy Kouvolasta. Ekholmintien päiväkoti sai ensimmäisen Vihreän lippunsa v. 2013 ja nykyisin päiväkoti on jo kestävällä Vihreä lippu-tasolla.

Näiden lisäksi Vihreä lippu on kahdella kouvolalaisella yksityisellä päiväkodilla: MLL Aurinkopoika ja MLL Palokangas. Kouvolassa on myös kaksi Vihreä lippu-koulua: Keskustan koulu sekä Elimäen yhtenäiskoulu.

Vihreä lippu on kasvatusalan kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti, joka täyttää tänä keväänä Suomessa pyöreät 20 vuotta! Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa, joka toimii yhteensä 68:ssä eri maassa ympäri maailman.

Vihreä lippu -ohjelman avulla olemme onnistuneet konkretisoimaan kestävän kehityksen periaatteita liittämällä ne jokapäiväiseen kasvatustoimintaamme. Lapset ovat Vihreä lippu -toiminnassamme aktiivisia vaikuttajia aikuisten rinnalla niin suunnittelussa, päätöksenteossa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissakin. Näin he saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Vihreä lippu -toiminnan myötä lapset innostuvat kestävän tulevaisuuden rakentamisesta taitojen, oivallusten ja elämysten kautta.

Lisätietoja antavat:
Marja Pakkanen, Ympäristökasvatusasiantuntija
puh. 020 615 7056, marjo.pakkanen(at)kouvola.fi
sekä
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi
Iitu Kiminki, Vihreä lippu -ohjelmapäällikkö
puh. 050 441 2334, iitu.kiminki@feesuomi.fi

Lisätietoa Vihreä lippu -ohjelmasta
Tiedote kaikista tänä keväänä myönnetyistä Vihreistä lipuista

Sivun alkuun