Hinkismäen lumenkäsittelyalueen suunnittelussa kuullaan asukkaita ja ulkoilijoita

Kouvolan kaupungin suunnitelma aurauslumien käsittelyalueen siirtämisestä Hinkismäelle on nostattanut alueen asukkaissa ja Hinkismäellä ulkoilevissa huolta alueen virkistys- ja liikuntamahdollisuuksista tulevaisuudessa. Epäluuloja ja huhupuheita puretaan keskustelutilaisuudessa ja maastokatselmuksessa 4.6.. Aurauslumien käsittelyalueen varsinainen suunnittelutyö on suunniteltu käynnistyvän syksyllä.

Kouvolan kaupunki suunnittelee aurauslumien käsittelyalueen siirtämistä Marjoniemestä Hinkismäkeen. Sijoituspaikka on osoitettu 5.8.2013 hyväksytyssä oikeusvaikutteisessa Kasarminmäki-Ruskeasuo-Tanttari osayleiskaavan tarkistuksessa sekä 2.1.2018 hyväksytyssä Hinkismäen asemakaavassa.

Suunnittelualue on kooltaan 2,1 ha ja tulee sijaitsemaan nykyisen kuntopolun rajaaman alueen (15,3 ha) sisällä. Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä tehdyn vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja tarkastelleen selvityksen mukaan Hinkismäki soveltuu lumien käsittelyyn parhaiten. Sijainti lähellä keskustaa on tärkeää, koska suurin osa lumesta tulee keskustan alueelta. Tämä vähentää kuljetuskustannuksia. Lisäksi kaupunki omistaa maan ja paikka on korkeuseroiltaan tarkoitukseen sopiva. Alueelle tulee myös tulevaisuudessa katuyhteys suoraan Kuusaantieltä, eikä alueelle ole kulkua asuntoalueelta. Tärkeää on myös se, että uusi sijainti vähentää ylimääräistä vesikuormitusta tulevan Ratamokeskuksen läheltä.

Aurauslumien nykyinen sijoituspaikka Marjoniemessä on tarpeen siirtää, kun valtatie 6:n yleissuunnitelmassa esitetty sisääntuloväylä eli ns. Kymenlaaksontien jatke rakennetaan. Välitöntä tarvetta siirtämiselle ei vielä ole, sillä rakentamisesta ei ole Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päätöstä.

Siirron mahdollistavat hallinnolliset suunnitelmat, kuten katu- ja yleisen alueen suunnitelma, on tästä huolimatta suunniteltu laadittavaksi tarvittavine hyväksymiskäsittelyineen vuoden 2019 aikana.

Huolia Hinkismäestä puretaan keskustelutilaisuudessa

Suunnitelma lumien sijoituspaikan siirtämisestä Hinkismäelle on nostattanut alueen asukkaissa ja Hinkismäellä ulkoilevissa huolta alueen virkistyskäyttö- ja liikuntamahdollisuuksista tulevaisuudessa.

Kouvolan kaupunki järjestää kaikille kiinnostuneille avoimen maastokatselmuksen Hinkismäellä tiistaina 4.6.2019 klo 16.30. Kokoontumispaikka on suunnittelualueella Kasarminmäentien mutkan kohdalla.

Tilaisuudessa kaavoitus- ja yhdyskuntatekniikan suunnittelun asiantuntijat selventävät suunnittelun etenemistä yleiskaavoituksesta asemakaavoitukseen ja tarkempaan katu- ja yleisen alueen suunnitteluun sekä kertovat suunnittelun lähtökohdista ja tavoitteista. Tilaisuudessa esitellään myös alustavaa suunnitelmaluonnosta aurauslumien käsittelyalueesta ja kulkuyhteyksistä.

Katu- ja yleisen alueen suunnitelma syksyllä

Varsinainen suunnittelutyö lumenkäsittelyalueen toiminnoista ja kulkuyhteyksistä alkaa arviolta kesälomien jälkeen. Kun suunnitelma on valmis, se asetetaan julkisesti nähtäville, jolloin sen sisältöön voi ottaa kantaa.

Lisätietoa

lumien käsittelypaikan suunnittelu: suunnitteluinsinööri Jussi Kimmo, 020 615 7148, jussi.kimmo@kouvola.fi

kaavoitusasiat: kaupunginarkkitehti Anne Kangasniemi-Kuikka, 020 615 9138, anne.kangasniemi-kuikka@kouvola.fi

Sivun alkuun