Aktiivipuisto sopii koko perheelle

Liikuntapaikkaverkkoa kehitetään pienin askelin ja laatu edellä.

Kouvolassa on kattava liikuntapaikkojen verkosto, josta laadittiin selvitys keväällä 2019.
– Linjauksena on, että karsimme huonokuntoisimpia liikuntapaikkoja, ja kehitämme jäljellejäävää verkostoa laatu edellä, kaupungin liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen sanoo.

Esimerkkinä kaavailluista parannuksista ovat palloiluhalleihin tehtävät pienimuotoiset remontit. Suunnitteilla on myös uudenlaisia aktiivipuistoja.
– Palomäen kuntoportaiden suosio osoittaa, ettei hikoilemiseen aina tarvita hienoja sisäsaleja. Tavoitteenamme onkin, että Kuusankosken, Valkealan, Inkeroinen-Anjalan, Jaalan ja Kouvolan keskustan urheilualueista kehitetään ulkoliikuntaa tukevia aktiivipuistoja.
– Puistot palvelisivat esimerkiksi lapsensa jääkiekko- tai jalkapallotreeneihin tuovia vanhempia. He voisivat viedä perheet pienimmät lapset touhuamaan hallien viereisille skeitti- tai parkour-radoille ja liikkua itsekin esimerkiksi ulkokuntolaitteilla tai kuntoportaissa.
Aktiivipuistojen perustaminen viedään lautakunnan linjattavaksi tänä keväänä. Puistojen suunnittelu alkaa nykyisten urheilualueiden kartoituksella.

Lisätietoja:
Liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, teemu.makipaakkanen(a)kouvola.fi, p. 020 615 8228
Liikunta- ja kulttuurijohtaja Vesa Toikka, vesa.toikka(a)kouvola.fi, p. 020 615 3831

Sivun alkuun