Retkeily on koko perheen yhteinen harrastus. Kalastus on sitten enemmän oma harrastus. Onneksi Kouvolassa luonto on lähellä kaikkialla, joten retkeilyyn ja kalastukseen on hyvät mahdollisuudet, Patrik Lehto sanoo.
”Kun etsimme uudelle talollemme paikkaa, meille oli itsestään selvää, että haluamme muuttaa juuri Oravalaan”, kouvolalainen yrittäjä Patrik Lehto, 38, sanoo.
”Perustin yritykseni viisi vuotta sitten. Asennamme, korjaamme ja huollamme bitumikattoja. Olin aluksi yksinyrittäjä, mutta nyt olen pystynyt palkkaamaan neljä työntekijää.
Minusta Kouvola on hyvä paikka olla yrittäjä, sillä täällä on yrittäjien kesken hyvä ilmapiiri. Koronavuosi ei ole onneksi meihin vaikuttanut, vaan uusiakin asiakkaita on tänä vuonna tullut. Mielestäni jokaisen, joka haaveilee yrittäjyydestä, kannattaisi katsoa se kortti, ettei asia jää myöhemmin harmittamaan.
Asun Oravalassa vaimoni, 10-vuotiaan poikamme ja kahden kissan kanssa. Olen itse lähtöisin Oravalasta ja vaimoni Jaalan Siikavasta. Meille oli tärkeää, että saamme asua maalla omassa rauhassa, mutta kuitenkin nopeiden yhteyksien päässä. Täältä hurauttaa Kouvolaan parissakymmenessä minuutissa.
Vapaa-ajalla retkeilen ja kalastan. Retkeily on koko perheen yhteinen harrastus. Kalastus on sitten enemmän oma harrastus. Onneksi Kouvolassa luonto on lähellä kaikkialla, joten retkeilyyn ja kalastukseen on hyvät mahdollisuudet. Retkeilemme perheeni kanssa paljon muun muassa Pohjois-Valkealan alueella, kuten Repoveden kansallispuistossa. Kalastamassa käyn usein lähialueen järvillä. Kannattaa lähteä rohkeasti etsimään hienoja retkeilypaikkoja valmiiden reittien ulkopuolelta. Sama pätee kalastukseen. Minulle tärkeintä luonnossa oleilussa on nimenomaan oma rauha.”