Niina Salun perhe ei löytänyt mielestä taloa, joten he päättivät rakentaa itse Lehtomäkeen.
”Kun mieleistä taloa ei löytynyt, päätimme rakentaa itse”, Lehtomäessä miehensä, kahden poikansa ja koiransa kanssa asuva Niina Salu, 29, kertoo.
”Olen tällä hetkellä äitiyslomalla, ja päiviäni rytmittävät kahdeksankuisen ja kolmevuotiaan arki. Ulkoilemme päivittäin koiran kanssa ja käymme leikkipuistossa.
Olen Pilkanmaasta lähtöisin. Viimeiset kahdeksan vuotta olemme asuneet vanhan Kouvolan alueella ja täällä halusimme pysyä. Vapaita tontteja löytyi Lehtomäestä. Lehtomäen parhaita puolia ovat hyvät ulkoilumaastot, keskustan läheisyys ja se, että täällä on paljon lapsiperheitä.
Mieheni veli ja isä ovat rakennusalalla. Saimme heiltä ja monilta muilta paljon apua talonrakennukseen. Aloitimme taloprojektin pari vuotta sitten. Piha meillä on vielä tekemättä ja pieniä juttuja täällä sisällä. Rakennusprosessi oli rankka lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Meillä oli pieni lapsi kotona, kävimme molemmat töissä ja osan ajasta odotin vielä toista lastamme. Muistikuvat tuolta ajalta ovat melko vähissä. Vinkkinä muille rakennusprojektia suunnitteleville: hyvä suunnitelma. Ottakaa asioista selvää ja tehkää sen pohjalta mahdollisimman tarkka suunnitelma. Vaikka nyt jälkiviisaana tekisin joitain asioita toisin, on ihanaa asua omassa kodissa.
Pidän siitä, kun pääsen tekemään töitä käsilläni. Se näkyy ammatinvalinnassani. Teen töitä hierojana ja lisäksi pyöritän ystäväni Henna Kosteen kanssa Pop up kemut -juhlatarvikekauppaa. Kivijalkamyymälä sijaitsee Helsingissä, mutta onneksi verkkokaupasta tuotteita saa myös Kouvolaan. Parasta työssä on, kun pääsemme toteuttamaan omaa visuualista näkemystämme. Valitsemme tuotteet tarkkaan, ja meille on tärkeää, että juhlissakin voi kiinnittää huomiota ekologisuuteen.”