"Voikkaalaiset ovat jämäköitä ja pitävät toistensa puolia. Ja maisemat ovat lumoavan kauniita.", yrittäjä Eija Parkkinen sanoo.
”Olen työnarkomaani. Minun on hankala pitää vapaapäiviä. En malttaisi. Rakastan työntekoa, touhottamista ja asiakaspalvelua. Olen ollut sellainen aina. Olen muun muassa perustanut kaksi kylätoimikuntaa, työhyvinvointiyhteisön ja järjestänyt tapahtumia paikoissa, joissa olen asunut. Kun innostun, en saa jarruja päälle. Mutta silloin saattaa pienessä hetkessä tapahtua paljon. Luulen, että tämä liittyy karjalaisiin juuriini, että keho ja mieli vaativat tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Minusta ihmisten auttaminen on tärkeää. Olen antanut matkailijoiden majoittua omassa kodissani ja lainata autoani, koska majataloprojekti on viivästynyt taloudellisista syistä.”, Eija Parkkinen, 56, kertoo.
”Olen asunut ja ollut töissä usealla paikkakunnalla, mutta Voikkaalla olen viihtynyt parhaiten. Uskon sen johtuvan yhteen hiileen puhaltamisesta ja siitä, että voikkaalaiset ovat aitoja, täällä saa olla sitä, mitä on. Voikkaalaiset ovat jämäköitä ja pitävät toistensa puolia. Ja maisemat ovat lumoavan kauniita.
Ostin Virtakiven saunan avioeroni jälkeen. Myimme ex-mieheni kanssa omakotitalon, josta sain puolet. Ex-mieheni oli huolissaan, etten tuhlaa kaikkia rahoja yritykseen, vaan säästäisin jotain itsellenikin. Ostin työkengät ja loppurahat menivät Virtakiven saunaan. Tämä paikka tuntui heti kodilta. Tein paikasta tarjouksen heti ensinäkemältä. Eihän tämä ole aina helppoa ollut. Mutta nyt, kun pohjakosketuskin on koettu, tiedän viimeistään, että minä ja yritykseni selviävät mistä tahansa kyläyhteisön avulla. Haaveenani on, että joku lapsistani tulisi jatkamaan tätä paikkaa, kun minun on aika jäädä eläkkeelle.
Tosin sen aika ei ole vielä lähitulevaisuudessa. Kun remonttiyrittäjänä työskennellyt enoni halusi hidastaa tahtia ja jäi eläkkeelle, ei mennyt kauaa, niin hän rakensi kirkon. Työnteko on varmaan meidän suvun rauhoittumiskeino.
Olen ikuisesti kiitollinen voikkaalaisille kaikesta auttamisesta, mitä olen itse saanut kokea. Toivottavasti olen pystynyt antamaan heillekin jotakin takaisinpäin. Ainakin tuomaan iloa ja elämää Voikkaalle. Olen saanut apua muun muassa uuden terassin teossa. Kivi- ja tuliareena on rakennettu paikallisten voimin. Kesän ajan Virtakiven saunan kahvilassa on lähes aina raparperipiirakkaa, jonka raparperit ovat asukkaiden lahjoittamia. Tuliareenan kokko palaa noin kuusi kertaa vuodessa ja siihenkin poltettavat tulevat voikkaalaisilta. Yhtenä juhannusaattona pieni poika saapui katsomaan kokkoa liian myöhään vanhempiensa kanssa. Halusin piristää häntä ja lupasin, että kokko palaa huomennakin. Kunnes tajusin, ettei meillä ole mitään, mitä polttaa. Laitoin viidakkorummun laulamaan ja seuraavana päivänä paikalliset toivat kokkotarpeet, ja teimme yhden nuoren voikkaalaisen onnelliseksi.
Virtakivessä on todella rauhoittava miljöö. Moni tuo juuri tänne ulkopaikkakuntalaisia, kun he esittelevät nättiä Kouvolaa. Minä suosittelen aina kaikille, että menkää kävelylle Sikomäelle loppukeväästä Skilla-aikaan. Koko mäki on sinisenä. Ei tätä turhaan kutsuta Suomen idyllisimmäksi kyläksi.”