Elinvoimaa ja hyvinvointia edistetty vuonna 2022 – kehittämistäkin vielä riittää

Tarkastuslautakunta hyväksyi 17.5.2023 pidetyssä kokouksessaan Kouvolan kaupunginvaltuustolle annettavan vuoden 2022 arviointikertomuksen. Kaupunginvaltuusto käsittelee arviointikertomusta kesäkuun kokouksessaan.

Kouvolan kaupungin tarkastuslautakunta laatii vuosittain kaupunginvaltuustolle annettavan arviointikertomuksen. Kertomus perustuu arviointiin, joka on tehty edellisen vuoden aikana ennakkoon laaditun arviointisuunnitelman mukaisesti. Tarkastuslautakunnan tehtävät perustuvat Kuntalakiin ja Kouvolan kaupungin hallintosääntöön.

Kaupunginvaltuusto käsittelee Kouvolan kaupungin arviointikertomusta vuodelta 2022 kesäkuun 2023 kokouksessaan. Tarkastuslautakunta hyväksyi valtuustolle annettavan arviointikertomuksen 17.5.2023 pidetyssä kokouksessaan. Kokouksen pöytäkirjaan ja vuoden 2022 arviointikertomukseen voi tutustua Kouvolan kaupungin verkkosivujen päätöksenteko-osiossa (Dynasty).

Elinvoimaa ja hyvinvointia edistetty vuonna 2022

Vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta arvioi:

  • ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet
  • onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.


Kouvolan kaupungin arviointikertomuksesta vuodelta 2022 on nähtävissä, että elinvoimaa ja hyvinvointia on edistetty viime vuonna monin tavoin: Kaupunki investoi määrätie­toisesti koulutukseen ja uusiin tiloihin. Uusia yliopistota­son koulutusohjelmia on alkamassa sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tiloja valmistumassa. Maankäyttö­politiikkaa kehitetään edelleen vastaamaan yritysten ja uusien asukkaiden tarpeisiin entistä paremmin. Henkilös­töä on koottu saman katon alle Kouvolan kaupungintalolle ja kokouskäytänteitä sekä ajankäyttöä on tehostettu Teamsin avulla. Myös yritysilmapiiri on paranemaan päin.

Tarkastuslautakunta tutustui maaliskuun kokoukses­saan Kohoa Synergiakeskuksen tiloihin ja sen toimin­tamalliin. Tällä uudella keskuksella on mahdollisuus toimia yhteisenä kohtaamisalustana ja luoda entistä parempaa yhteistyötä eri toimijoiden välille.

Arviointikertomuksessa todetaan, että viime vuosien kriiseillä, kuten koronapandemialla, on ollut positiivisiakin vaikutuksia: sähköiset kokouskäytännöt ja etätyöskentelymahdollisuudet ovat kehittyneet. Energiakriisi taas on pakottanut pohtimaan energiansäästötoimia aiempaa laajemmin. Hyväksi havaitut käytänteet jäävät toivon mukaan elä­mään jatkossakin osana jokapäiväistä toimintaa.

Tarkasteluvuosi 2022 on viimeinen, jossa sosiaali- ja terveysmenot ovat vielä osa kaupungin toimintaa ja budjettia. Kuluvana vuonna 2023 tilanne on jo toinen, kun kaikki toiminta on siirtynyt hyvinvointialueelle. Tämä merkitsee muun muassa muutoksia valtionosuuksissa.

– Tarkastuslautakunnalla on jälleen ollut paljon huomioita ja kehittämisideoita. Arviointikertomus on kaupungin näkökulmasta tärkeä asiakirja, ja lautakunta kantaa näin osaltaan kortensa koko kaupungin yhteiseen kekoon, Kouvolan kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Maija Lehtomäki sanoo.

– Tarkastuslautakunnan viestin valtuustolle voisi kiteyttää niin, että paljon on kehittämistä tehty ja tehdään parhaillaan, mutta paljon on vielä kehitettävääkin yhteisen Kouvolan eteen – ilman vastakkainasettelua, Lehtomäki tiivistää.

Sivun alkuun