Sami-Pekka Kalliokoski aloitti työllisyysjohtajana

Yhteiskuntatieteiden maisteri Sami-Pekka Kalliokoski on aloittanut Kouvolan kaupungin työllisyysjohtajana 1.8.2024. Tehtävä on uusi, sillä työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. Kouvola muodostaa oman työllisyysalueensa uudistuksessa.

Kalliokoski on aiemmin toiminut Hämeen TE-toimistossa 2018–2024 useammassa tehtävässä, viimeksi palvelupäällikkönä erityisesti ennakoinnin, tiedolla johtamisen, kehittämisen ja yrityspalveluiden vetäjänä. Sitä ennen hän työskenteli Kansaneläkelaitoksella.

Työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski. Hänellä on tummasankaiset silmälasit ja harmaa paita. Hän katsoo ohi kameran.

”Tehtävänäni on loppuvuoden aikana johtaa muutosprosessia, jossa valtiolta siirtyvistä TE-palveluista luodaan toimivat työnhakija- ja työnantajapalvelut Kouvolan kaupungille. Ensi vuoden alusta lähtien johdan tätä sektoria. Tavoitteenamme on luoda asiakaslähtöiset ja vaikuttavat palvelut”, Kalliokoski luonnehtii.

Hän kuvaa itseään kehittämishenkiseksi ja nauttii muutosten tuulista. ”Minulla on visio siitä, miten Kouvolan työnhakija- ja työnantajapalveluista tehdään Suomen parhaat, joten tartun täynnä energiaa tähän haastavaan työhön”.

TE-uudistuksen myötä työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät 1.1.2025 Kouvolan kaupungin järjestämisvastuulle ja Kouvolan työllisyysalue aloittaa toimintansa. Työllisyysjohtaja johtaa kaupungin konsernipalveluiden toimialalle sijoittuvien työllisyyspalveluiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta sekä kehittää ja tuottaa ratkaisuja elinvoiman ja työllisyyden edistämiseen Kouvolan työllisyysalueella.

Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.

Sivun alkuun