Joukkorokotuksissa yli 4 200 kymenlaaksolaista saanut rokotuksen

85-vuotaiden ja sitä vanhempien joukkorokotukset alkoivat viime viikolla Kymenlaaksossa. Ensimmäisen reilun viikon aikana rokotuksen on saanut 4 246 ensimmäisen joukkorokotusryhmän kymenlaaksolaista. Ensi viikon alussa rokotukset laajenevat sairauden perusteella riskiryhmään kuuluville ja loppuviikosta 80-vuotta täyttäville ja tätä vanhemmille.

Kymenlaaksolaiset ovat saapuneet rokotuksiin kiitettävästi, ja yli 85-vuotiaiden rokotusaikojen kysyntä on jo hieman hiipunut. Kiivainta vauhti oli heti ajanvarauksen käynnistyessä, kun ensimmäisenä päivänä puheluita tuli noin 1 900. Nämä kaikki saatiin purettua ensimmäisen ajanvarausviikon aikana. Myös sähköisen ajanvaraus oli mukavasti käytössä ja sitä kautta aikoja on varattu yli 500.

Seuraavien ryhmien rokotukset alkavat ensi viikolla

Maanantaina rokotteen saavat ensimmäiset henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Tälle ryhmälle on käytössä Astra-Zenecan rokote, jota THL:n ohjeistuksen mukaan annetaan vain alle 70-vuotiaille. Ensimmäisessä vaiheessa rokotetta on käytettävissä jonkin verran alle 2 000 annosta.

Kymenlaaksossa annettu yhteensä yli 17 000 koronarokotusta

Joukkorokotukset alkoivat torstaina 25. helmikuuta. Joukkorokotuksissa on rokotettu tähän mennessä 4 246 kymenlaaksolaista. Tähän kuuluvat yli 85-vuotiaat sekä näiden kanssa samassa taloudessa asuvat ja omaishoitajat.

Kymenlaaksossa on tähän mennessä annettu yhteensä 17 083 koronarokotusta. Näistä 3 623 on ns. kakkosrokotetta.

Lue koko tiedote Kymsoten sivuilta

Lisätietoja:

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
p. 020 633 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Sivun alkuun