Jouluna koronatartuntojen määrät vähentyivät, koronaviruksen ns. brittivarianttia löydetty Kymenlaaksosta

Kymenlaaksossa todettiin joulun aikana yhteensä 12 uutta koronavirustartuntaa. Joulun alla todettiin Kymenlaaksossa myös koronaviruksen ns. brittivarianttia, joka on saapunut ulkomailta. Tartuntaketju on selvitetty eikä tartunnan uskota leviävän lähipiiriä laajemmalle.

Jo aatonaattona voitiin todeta, että Kymenlaaksossa koronatilanne on kääntynyt paremmaksi leviämisvaiheen rajoitusten ja suositusten oltua voimassa kolme viikkoa. Joulun ajan tartuntamäärät jatkavat samaa suuntausta.

Joulunpyhinä koronavirustesteissä on kuitenkin käyty huomattavasti vähemmän kuin normaalina viikonloppuna. Jouluviikolla Kymenlaaksossa otettiin 1229 koronavirusnäytettä, edellisviikolla luku oli 1816. Kun jouluviikon alussa annettiin vielä reilut 300 koronavirusnäytteen vastausta päivässä, on joulupyhinä annettu reilu 100 vastausta päivässä. Tämän vuoksi joulun tartuntamäärät eivät välttämättä ole vertailukelpoisia aiempien viikkojen lukuihin.

Joulun aikanakin sairaalahoidossa olevien määrä on pysynyt korkeana ja hoitoajat ovat pitkiä: tällä hetkellä sairaalahoidossa on seitsemän koronaviruspotilasta.

Kymenlaakson koronavirustilanteen kehittyminen selviää paremmin tämän viikon lopulla. Näytteenottomäärät todennäköisesti normalisoituvat arkena. Lisäksi vasta vuodenvaihteessa selviää, miten joulun ajan toiminta – matkustelu, sukulointi ja muut sosiaaliset lähikontaktit – vaikuttavat koronaviruksen leviämiseen.

Joulun aikana Kymenlaaksossa todetuista 12 tartunnasta puolet on todettu henkilöillä, jotka ovat saapuneet Venäjältä tai ovat olleet tekemisissä Venäjältä saapuneen henkilön kanssa.

Joulun alla todettiin Kymenlaaksossa myös koronaviruksen ns. brittivarianttia, joka on saapunut ulkomailta. Tartuntaketju on selvitetty eikä tartunnan uskota leviävän lähipiiriä laajemmalle.

Lisätietoja:

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri

puh 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi  

Sivun alkuun