Kaupungin talvivalot tuovat pian loistetta pimeään

Talvivalokohteiden asennus käynnistyy Kouvolassa. Ensimmäiset valot syttyvät ensi viikon aikana. Kuusaan sillan jouluvalojen asentamisesta päättää tekninen lautakunta ensi viikolla.

Kouvolan kaupungin talvivalojen asennus alkaa, ja tänä vuonna ensimmäiset valot sytytetään normaalia aikaisemmin, pian talviaikaan siirtymisen jälkeen. Eri taajamissa talvivalot syttyvät vähitellen tuomaan valoa ja tunnelmaa pimeään.

Kävelykatu Manskilla penkkien ja pylväiden värivalot vaihtuvat jouluisiksi Kouvolan joulunavaustapahtuman yhteydessä lauantaina 23. marraskuuta. Myös kaupungintalon edustalla joulukuusen valot syttyvät joulunavaustapahtumaan mennessä. Valaistut luonnonkuuset ilahduttavat tänä talvena myös Kuusankosken liikenneympyrässä, Voikkaalla ja Myllykoskella.

Nuutinpäivä 13.1. korjaa joulun pois myös joulukuusien valojen osalta. Muut talvivalot palavat aina helmikuun loppuun saakka, jolloin valoisa aika alkaa jälleen pidentyä. 

Kuusaan sillan jouluvalojen asennus lahjoitusvaroin?

Kuusaan sillan jouluvaloja, purjeita, ei asennettu säästösyistä vuonna 2023, eikä asennusta ollut suunniteltu myöskään vuodelle 2024. Valojen asentamista varten on saatu lahjoitusesitykset Kuusankoski-Seuralta ja Solvay Chemicals Finland Oy:ltä. Tekninen lautakunta päättää lahjoitusten vastaanottamisesta kokouksessaan 31.10.2024. Lahjoitusten turvin kaupunki asentaisi purjeet vuoden 2024 lopulla ja purkaisi ne viimeistään vuoden 2026 alkupuolella. Lautakunnalle esitetään myös, että kaupunki suunnittelee uutta kiinteää kausivalaistusta Kuusan sillan ja Rantapuiston ympäristöön vuoden 2025 aikana, tavoitteena toteutus vuonna 2026.

Lisätietoja:

Teknisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat (Dynasty)

Talvivalot yleisesti:
Liikenneinsinööri Sanna Lehtonen, sanna.lehtonen@kouvola.fi, puh. 020 615 7535

Kuusaan sillan jouluvalot:
Tekninen johtaja Hannu Tylli, hannu.tylli@kouvola.fi, puh. 020 615 8570

Sivun alkuun