Kaupunki etsii energiansäästökohteita

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut energian hinnan epävakauteen ja huimaan nousuun. Kouvolan kaupunki on aloittanut varautumisen haasteelliseen talveen ja hakee energiansäästökohteita. Kuntalaiset voivat myös antaa energiansäästövinkkinsä kaupungille.

Kaupungin Tilapalvelut arvioi, että vuoden 2022 osalta energiakustannusten budjettiylitys on n. 3,5 miljoonaa euroa, mikäli nykyisellä kulutuksella jatketaan. (Laskelmassa on käytetty tiedossa olevia hinta-arvioita ja kulutus perustuu vuoden 2021 lukemiin.)

Kouvolan kaupungilla on viime vuosina kiinnitetty erityisesti huomiota energiatehokkuuteen. Kaupunki on mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa (KETS) ja sitoutunut energiansäästötavoitteisiin.Nyt tämä työ on tärkeämpää kuin koskaan.

”Energian säästäminen on aina hyödyllistä, mutta etenkin nyt sillä on suuri merkitys. Lämpöä, sähköä ja polttoainetta varmasti riittää, mutta energiansäästö on välttämätöntä. Erityisesti sähkön säästäminen huippukulutuksen aikaan on tärkeää, jotta vältytään sähkökatkoksilta. Välttämällä tarpeetonta kulutusta saadaan yhdessä paljon hyvää aikaiseksi ilman suuria uhrauksia, koko Suomenkin mittakaavassa”, toteaa toimitilajohtaja Katja Ahola.

Energiansäästökohteita kartoitetaan

Kaupungin KETS-työryhmä kartoittaa parhaillaan toimialoilta ja yksiköistä energiansäästökohteita tulevan talven varalle. Kaupunki tekee myös tiivistä yhteistyötä mm. Motivan, Kuntaliiton ja energiayhtiöiden kanssa ja lähtee mukaan lokakuussa alkavaan valtakunnalliseen Astetta alemmas -kampanjaan.

Ensimmäisessä vaiheessa energian säästöön pyritään keinoilla, joilla ei ole merkittävää vaikutusta kuntalaisten arkeen. Tällaisia ovat lämmitysjärjestelmien vaihto maakaasusta kaukolämpöön, kiinteistöautomaation ja ilmanvaihtojärjestelmien tehostaminen, tilatehokkuus eli vajaakäyttöisten rakennusten lämmityksen tarkastelu ja oman toiminnan tehostaminen. Katuvalaistuksen osalta säästöjä saadaan valaistustehoja alentamalla ja palamisaikoja vähentämällä. Myös sammutukset yöllä voisivat tulla kyseeseen joillain alueilla.

Kaupungin on varauduttava pahenevaan energiakriisiin. Mikäli tarvitaan säästökeinoja, joilla on vaikutuksia kuntalaisten palveluihin, niistä päättävät lautakunnat ja viime kädessä valtuusto.

”Bongaa energiasyöppö” – kysely kuntalaisille

Energiansäästö on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Kuntalaisia pyritään aktivoimaan energiansäästötalkoisiin sekä omassa arjessaan, että yhteiskunnallisesti. Heitä rohkaistaan bongaamaan energiasyöppöjä kaupungin kohteissa, jotta Kouvolan energiasäästöt saadaan maksimoitua. Oman bongauksen voi lähettää tästä.

Kulutusta jo saatu vähennettyä

Energiatehokkuus otetaan huomioon kaikissa kaupungin hankkeissa, niin uudis- kuin saneeraushankkeissa sekä omissa toimintatavoissa. Kaupungin energiatehokkuutta on viime vuosina parannettu mm. automaatiotekniikan keinoin ja esimerkiksi jäähallien energiankulutusta on saatu pienennettyä merkittävästi.

Automaatiojärjestelmän ja LVI-ohjausprosessien uudelleen ohjelmointi Kouvolan jäähallissa on vähentänyt kaukolämmön kulutusta lähes puolella. Kylmätekniikkakontin vaihdon yhteydessä Valkealan jäähallissa tehtiin myös energiatehokkuushanke, jossa kontin lauhdelämpö hyödynnetään paremmin lämmityksessä sekä tehtiin tarvittavat ohjelmistopäivitykset automaatiojärjestelmään. Hankkeen myötä hallin maakaasun kulutus tippunut lämmityskautena > 60% edellisvuosiin verraten.          

Kouvolan katuvalojen sähkölasku on jo puolittunut kymmenessä vuodessa, kun 70% katuvaloista on vaihdettu led-valoihin. Kouvola on maksanut katuvalaistuksen energiasta keskimäärin 0,7 miljoonaa euroa vuodessa. Ennen ledejä, vuonna 2012, lasku oli vielä noin 1,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna led-vaihtoja tehtiin lähes 1800 ja tänä vuonna on tarkoitus vaihtaa yli 1000 valaisinta lähinnä Myllykoski-Inkeroinen alueella.

Lisätiedot:
Katja Ahola, toimitilajohtaja, 040 179 7032
Marko Pirinen, talotekniikan asiantuntija, puh. 040 025 5359
etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Kouvolan kaupunki on mukana kuntien energiatehokkuussopimuksessa (KETS).  Kaupunki on laatinut energiankäytön tehostamissuunnitelman. Sen tavoitteena on 7,5 % energiasäästö vuosina 2017-2025. Tavoite on laskettu Kouvolan kaupungin vuonna 2014 kuluttamasta energiamäärästä. Ensisijaisesti pyritään energiatehokkuuden parantamiseen, mutta siihen sisältyy myös uusiutuvan energian edistämiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä.

Sivun alkuun