Käyrälammesta virkistyskeidas

Ilmakuva Käyrälammen alueesta

Käyrälammen kehittäminen jatkuu maankäytön suunnittelulla. Asemakaavan muutoksella tavoitellaan virkistyspalveluiden parantamista ja matkailupalvelujen kasvua Kouvolan suosituimman uimarannan ja vapaa-ajankeskuksen ympäristössä. Kaavaluonnosaineisto on nähtävänä ja kommentoitavana 12.5.-14.6.2021 ja kaavahanketta esitellään asukastilaisuudessa toukokuun lopussa.

Kaavan tarkoituksena on edistää alueen virkistysalueiden kehittämistä entistä monipuolisemmiksi ja paremmin sekä asukkaita että matkailijoita palveleviksi. Kaavamuutoksella tavoitellaan myös kevyen liikenteen yhteyksien parantamista Lautarosta Käyrälammen uimarannalle ja ohjataan ulkoilureittien toteuttamista Käyrälammen ympäri.

Yhtenä kaavahankkeen tavoitteena on tukea matkailupalvelujen kasvua alueella. Tämä on mahdollista lisäämällä niille tarkoitettujen maankäyttöalueiden määrää ja pinta-alaa. Samalla turvataan alueen luonto- ja maisema-arvojen säilyminen.   

Kaksi vaihtoehtoista kaavaluonnosta nähtäville

Kaavan valmisteluvaiheessa nähtäville asetetaan kaksi vaihtoehtoista kaavaluonnosta, jotka eroavat toisistaan lähinnä matkailupalveluille tarkoitetun rakentamisen määrän ja liikennejärjestelyjen osalta.

Vaihtoehto A:ssa on tukeuduttu pääosin nykyisiin liikenne- ja pysäköintijärjestelyihin ja vaihtoehto B:ssä taas lähdetty rohkeasti muuttamaan niitä, jolloin on saavutettu laaja matkailupalvelujen korttelialue alueen keskiosaan. Uimarannan, rantalentopallokenttien ja nykyisen piknik-puiston alueelle ei ole ehdotettu muutoksia. Myös vesipuisto ja Käyrälampi Resort säilyvät pinta-alaltaan nykyisellään.

Vaihtoehtoja esitellään asukastilaisuudessa

Kaavahankkeen sisältöä ja kaavaluonnosvaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia esitellään asukastilaisuudessa tiistaina 25.5.2021 klo 17. Tilaisuus järjestetään senhetkisiä kokoontumisrajoituksia noudattaen joko kokonaan etäyhteydellä tai hybridinä, jolloin siihen on mahdollista osallistua myös paikan päällä. Tilaisuuden järjestelyjen ja vallitsevan tilanteen vuoksi tilaisuudesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan asukastilaisuuteen kaavan verkkosivulla www.kouvola.fi/kayralampi olevan linkin kautta.

Kaikille avoimeen tilaisuuteen voi osallistua mobiililaitteella tai tietokoneella ilmoittautuneille lähetetystä linkistä. Osallistumisohjeisiin pääsee tutustumaan etukäteen kaavan verkkosivuilla.

Mielipiteitä kaavaluonnoksesta otetaan vastaan

Mielipiteensä vaihtoehtoisista kaavaluonnoksista voi esittää 14.6.2021 mennessä sähköpostitse kirjaamo@kouvola.fi tai postitse Kouvolan kaupunki, Kirjaamo, PL 85, 45100 Kouvola, otsikolla ”Käyrälammen asemakaavamuutos”.

Kaava-aineistoon voi tutustua osoitteessa www.kouvola.fi/kayralampi ja Kouvolan kaupungintalon infopisteessä (Torikatu 10, E-rappu) sen aukioloaikoina.

Lisätietoja:
kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä, puh. 020 615 7404, kaisa.niilo-rama@kouvola.fi

Sivun alkuun