Keskisuuret kaupungit järjestäytyvät – Kouvola mukana

Suomen 15 keskisuurta kaupunkia ovat järjestäytymässä yhteisen verkoston alle. Tavoitteena on vahvistaa kansallista kaupunkipolitiikkaa sekä suomalaisen yhteiskunnan kasvun, hyvinvoinnin ja menestymisen edellytyksiä globaalissa kilpailussa. Kouvolan liittymisestä verkostosopimukseen päättää kaupunginhallitus16.10. kokouksessaan.

Yhteistyö perustuu sopimukselliseen, mutta rakenteeltaan kevyeen toimintamalliin, jonka isäntäorganisaationa toimii Hämeenlinnan kaupunki. Kasvukaupunkien keskinäisen verkostosopimuksen lisäksi allekirjoitetaan yhteistyösopimus valtion kanssa.

Kolme keskeistä teemaa

Verkostoyhteistyö niin kaupunkien kesken kuin valtion kanssa tulee ensisijaisesti keskittymään kolmeen teemaan:

  • Teollisuuden paluu ja siihen liittyvien pullonkaulojen purkaminen, kuten osaavan työvoiman saatavuus vihreän siirtymän aloilla.
  • Yhdyskuntarakenteen rakentaminen, jolla hillitään ilmastonmuutosta ja luontokatoa, sekä toteutetaan kestävää liikkumis- ja asuntopolitiikkaa
  • Kasvukaupunkien veto- ja pitovoiman vahvistaminen avoimuudella, kulttuuri- ja palveluntarjonnalla sekä kansainvälisyydellä

Kuhunkin teemaan luodaan kaupunkien ja valtion toimijoiden väliset omat sopimuksensa, joissa määritellään tarkemmin tavoitteet ja niiden toteuttamistavat. 

Keskisuuret ovat kasvukaupunkeja

Suomessa on tällä hetkellä kuusitoista 40 000–100 000 asukkaan kaupunkia. Näissä kaupungeissa asuu yhteensä noin 1,1 miljoonaa asukasta ja niissä sijaitsee noin 500 000 työpaikkaa.

Keskisuuriin kaupunkeihin kohdistuu tulevina vuosina historiallisen suuria investointeja ja monimuotoista, yhteiskuntaa rikastavaa kasvua. Nämä kaupungit ovat niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin kriittisessä asemassa tulevien vuosikymmenten haasteiden ratkaisemisessa. Keskisuurten sijaan verkostoa kutsutaankin kasvukaupunkien verkostoksi.

Kasvukaupunkien väliseen sopimukseen kutsutaan tässä vaiheessa Hämeenlinna, Hyvinkää, Joensuu, Kajaani, Kokkola, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Mikkeli, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki ja Vaasa. Sopimuksista päätetään kaikissa edellä mainituissa kaupungeissa lokakuun aikana.

Valtion kanssa solmittavaan sopimukseen kytkeytyvät kasvukaupunkien lisäksi valtion puolelta työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, valtiovarainministeriö, sisäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.

Lisätietoja:
Jussi Stoor, vs. hallintojohtaja, puh. 020 615 6594, jussi.stoor(at)kouvola.fi
Kaupunginhallituksen esityslista verkkosivuilla

Sivun alkuun