Kotiharjuntien ja Kauppalankadun risteysalueen turvallisuutta parannetaan – saneeraustyöt alkavat

Oranssi kaivinkone työmaalla.

Työt Kotiharjuntiellä alkavat tämän tai ensi viikon aikana. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat liikennejärjestelyt sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.

Kotiharjuntien liittymäalueen saneerauksella parannetaan risteyksen liikenneturvallisuutta. Risteykseen asennetaan myös liikennevalot.

Työt Kotiharjuntiellä alkavat puuston poistolla tien varresta viikolla 14–15. Tämän jälkeen on vuorossa kaukolämmön siirto ja uuden liittymän rakentaminen. Myöhemmin keväällä työmaa-alue laajenee Kauppalankadun ja Vuorikadun alueelle. Aikataulusta ja muuttuvista liikennejärjestelyistä tiedotetaan silloin tarkemmin.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Erkkiheikkilä Oy. Kadun rakennustyöt valmistuvat kahdessa vaiheessa. Ajoradat ja kevyenliikenteenväylät avautuvat liikenteelle heinäkuun lopussa. Viher- ja viimeistelytyöt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

Saneerauksen takia alueella tulee olemaan työmaaliikennettä, katujen käyttöä saatetaan tulla rajoittamaan vaiheittain ja kiertoteitä saattaa myös esiintyä.

Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat liikennejärjestelyt sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa. Tienkäyttäjiä pyydetään välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.

Kaupunki ja urakoitsija pahoittelevat työmaasta johtuvaa haittaa.

Kuva urakka-alueesta:

Kartta, ei saavutettava.

Alueen rakennussuunnitelma/asemapiirustus (2 Mt, jpg)

Lisätietoja:

Tilaaja / Kadunrakennustyöt

Kouvolan kaupunki, Yhdyskuntatekniikka

Rakennuttajapäällikkö Markku Brandtell, p. 020 615 5445, etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Kadunrakennustöiden valvoja, rakennuttajainsinööri Harri Silvonen, 020 615 1281 etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Pääurakoitsija / Liikennejärjestelyiden hoito

Erkkiheikkilä Oy

Työmaapäällikkö Pekka Mäkitalo, p. 050 464 4577

etunimi.sukunimi@erkkiheikkilaoy.com

Urakoitsijan päivystysnumero p. 044 5244 229

Katuvalaistusurakoitsija / KSS Rakennus Oy (valaisimet ja valaisinkeskukset)

Sivun alkuun