Kouluvuosi käynnistyy Kouvolassa

polkupyöriä koulun pihassa parkissa

Koulujen syyslukukausi on Kouvolassa pyörähtänyt jälleen käyntiin. Peruskoulut ja lukiot aloittavat lukuvuotensa tiistaina 10. elokuuta, KSAO:n lukuvuosi käynnistyi jo maanantaina 2.8. Toisen asteen opiskelijat ovat nyt ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden piirissä.

Kouvolan kaupungin vs. opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen toivottaa kaikille kouluvuoden aloittaneille tsemppiä opintoihin ja muistuttaa vanhempia ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä koulun rehtoriin tai muuhun henkilökuntaan, jos lapsen koulutiellä on ongelmia tai ohjeissa ja toimintatavoissa epäselvyyksiä. Myös kasvun tuen henkilöstöön voi aina olla yhteydessä.

”On parempi kysyä suoraan meiltä tai opetushenkilöstöltä kuin ihmetellä asioita sosiaalisen median kanavissa.”

Koulutiensä aloittaa 733 ekaluokkalaista. Kaikkiaan perusopetuksen piirissä on tänä vuonna 6997 oppilasta. Kouvolan päivälukioissa opiskelijoita on runsaat 1200, joista lukion aloittavia noin 396. Kouvolan seudun ammattiopistossa opiskelun aloitti 591 uutta opiskelijaa. Kaikkiaan KSAO:ssa on opiskelijoita runsaat 2212.

Toisen asteen opiskelijat ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden piirissä

Uusi oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1.8.2021. Keskeinen muutos on oppivelvollisuusiän nouseminen 18 ikävuoteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuoden 2021 alusta alkaen nuoret ovat olleet hakuvelvollisia toisen asteen koulutukseen. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran niihin oppivelvollisiin, jotka keväällä olivat perusopetuksen 9. luokalla (pääosin vuonna 2005 syntyneet).

Opiskelijoille ja heidän perheilleen yksittäinen suurin muutos on opintojen maksuttomuus, joka ulottuu niin opiskeluissa tarvittaviin materiaaleihin kuin koulumatkoihinkin. Kaikki toisen asteen opiskelijat ovat myös jo aiemmin tehdyllä kaupungin päätöksellä maksuttoman joukkoliikenteen piirissä. Asiasta on tiedotettu kaupungin sivuilla ja oppilaitosten Wilmassa.

Perusopetus ja lukiot aloittavat Kouvolassa lähiopetuksessa

Kouvolan kaupungin valmiusryhmä teki torstaina 5. elokuuta päätöksen, jonka mukaisesti perusopetus ja lukiot aloittavat syyslukukauden lähiopetuksessa. Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO on jo aloittanut opetuksen lähiopetuksena.

Suomessa on edelleen voimassa lakimuutos, jonka mukaisesti kaupunki voi siirtää koulukohtaisesti oppilaita etäopetukseen aina 4. vuosiluokasta alkaen, mikäli jossain koulussa todetaan tartuntaketju tai sen epäilys.

Kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan samanlaisia turvallisuusohjeita kuin keväälläkin. Perusopetuksessa opetus pyritään järjestämään mahdollisimman kuplautettuna. Maskien käyttöä suositellaan kaikille oppilaille 6. luokasta alkaen sisätiloissa ja koulukyytien aikana.

Lisätietoa

Vs. Opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen, puh. 020 615 6026

Lukiokoulutuksen vastaava rehtori Maria Lammi, puh. 0206155338

KSAOn rehtori Timo Olli, 0206158130

Sivun alkuun