Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) mittasi viime vuonna suomalaiskaupunkien jätevesistä, minkä verran eri alueilla käytettiin amfetamiinia, metamfetaaminia, kokaiinia sekä MDMA:ta eli ekstaasia. Tutkimustulosten mukaan amfetamiinia käytettiin eniten Kouvolassa.
Kouvolan kaupungin hyvinvointijohtaja Arja Kumpu pitää tilannetta valitettavana.
– Olemme Kouvolassa panostaneet perheiden hyvinvointia tukeviin palveluihin jo pitkään, ja tulemme miettimään kevään mittaan myös uusia matalan kynnyksen työmuotoja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, Kumpu sanoo.
Kokopäiväinen ehkäisevän päihdetyön koordinaattori aloitti tammikuussa
Tutkimustulos oli osittain yllätys, osittain ei, toteaa Kouvolan kaupungin ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattorina vuodenvaihteessa aloittanut Laura Sillanpää. Hän on tehnyt Kouvolan nuorisopalveluissa ehkäisevää päihdetyötä viimeiset 15 vuotta.
– Nuorten kannabiksen käyttö on ollut Kouvolassa lievässä kasvussa jo vuosia, mihin on pyritty puuttumaan. Osa kannabiksen kokeilijoista on kuitenkin ilmeisesti siirtynyt käyttämään muita aineita vuosien saatossa, kuten amfetamiinia.
Kouvola sai Sillanpäästä ensimmäisen kokopäiväisen päihde- ja mielenterveystyön koordinaattorin. Aiemmin tehtävää on hoidettu osa-aikaisesti.
– Ongelmien ehkäisyyn tarvitaan laaja joukko ammattilaisia. Pidän hienona sitä, että Kouvolan kaupunki halusi panostaa tämän tärkeän työn koordinointiin, Sillanpää sanoo.
Uusi työryhmä kokoaa ammattilaiset huhtikuussa
Sillanpää käynnistää huhtikuussa sekä ehkäisevän päihdetyön että ehkäisevän mielenterveystyön työryhmät.
Ehkäisevän päihdetyön työryhmässä ovat edustettuina Kouvolan kaupunki, Kymsote, poliisi, järjestöt ja kokemusasiantuntija. Työryhmään on kutsuttu sekä ehkäisevän että korjaavan päihdetyön tekijöitä. Mukana on niin lasten ja nuorten, aikuisten kuin ikääntyneidenkin parissa työskenteleviä.
– Työryhmä asettaa Kouvolassa tehtävälle ennaltaehkäisevälle päihdetyölle tavoitteet ja määrittää niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet.
– En halua ennakoida linjauksia. Odotukseni ovat kuitenkin korkealla: saamme koolle ison joukon ammattilaisia, joilla on sekä näkemystä, kokemusta että innostusta.
Päihdehaittojen ehkäisyyn on keinoja
Ehkäisevän päihdetyön keinovalikoima on laaja. Siihen sisältyy niin tiedottamista, yhteistyötä päihteiden saatavuuden rajoittamiseksi kuin kuntalaisten yleiseen hyvinvointiin vaikuttamistakin.
– Lisäksi kannustamme ja koulutamme ammattilaisia puheeksiottoon: on tärkeää, että esimerkiksi lääkärin tai hoitajan vastaanotolla osataan luontevasti keskustella asiakkaan päihteidenkäytöstä ja sen haitoista. Yksinkertainen kysymys ”miten voit” voi oikealla hetkellä herättää hakeutumaan avun piiriin.
Lisätiedot:
Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön Koordinaattori Laura Sillanpää
puh. 020 615 9311, laura.sillanpaa(at)kouvola.fi
Hyvinvointijohtaja Arja Kumpu
puh. 020 615 7429, arja.kumpu(at)kouvola.fi