Kouvola karsii kaupungin kunnossapitämiä tieyhteyksiä – ehdotus nähtävillä

Tieyhteyksien kunnossapito siirtyisi tietä käyttävien kiinteistöjen vastuulle.

Kouvolan kaupunki asettaa nähtäville ehdotukset tieyhteyksistä, jotka ehdotetaan poistettavan kaupungin kustannuksella tapahtuvasta kunnossapidosta. Kunnossapito siirtyisi tietä käyttävien kiinteistöjen vastuulle tulevasta talvikaudesta alkaen. Talvikauden katsotaan alkavan 1.10.2024.

Aineisto pidetään nähtävillä 10.7.-16.8.2024 Kouvolan kaupungin internet-sivuilla kouvola.fi/ilmoitukset. Asianosaisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä ehdotuksesta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläolon aikana kirjallisesti tekniselle lautakunnalle kaupungin kirjaamoon.

Kaupungilla on velvollisuus kunnossapitää yleiseen liikenteeseen luovutetut, asemakaavaan merkityt kadut. Kouvolan kaupunki on tehnyt aiemmin myös päätöksen, jonka mukaan kaupunki pitää kustannuksellaan kunnossa eräitä, kaupungin määrittämiä kriteereitä täyttäviä yksityisteitä. Nyt esitettävä aineisto koostuu tieyhteyksistä, jotka eivät ole katuja eikä aiemmin päätettyjä, kriteerit täyttäviä yksityisteitä.

Lisätietoja:

Anne Ahtiainen, kaupungininsinööri, puh. 020 615 8574, anne.ahtiainen@kouvola.fi

Sivun alkuun