Kouvolaan uusi luonnonsuojelualue

Puro ja saniaisia

Kouvolan kaupungin luonnonsuojelualueiden määrä kasvaa, kun tekninen lautakunta hyväksyi uusimman ehdotuksen noin 2,4 hehtaarin alueen suojelemisesta. Uuden alueen myötä kaupungin omistamista metsistä on suojeltu kuusi prosenttia.

Luonnonsuojelualueeksi esitetty alue sijaitsee Anttilan kylässä, toisen Salpausselän rinteellä. Alueella on edustava Lautakorven lähteikkö, jossa viihtyy uhanalaiseksi luokiteltu harsosammal. Laji on harvinainen Etelä-Suomessa, koska sen tyypillisen elinympäristön lähteiköt ja purot ovat usein ajan myötä tuhoutuneet.

Alueen suojelulla kompensoidaan Kullasvaaran logistiikka-alueen rakentamistöiden yhteydessä vaarantuvan lähteen ja harsosammalesiintymän luonnontilan muuttuminen tai mahdollinen tuhoutuminen.

Tekninen lautakunta hyväksyi uuden luonnonsuojelualueen perustamisen kokouksessaan 29.9.2020.

Kaupunki ei saa Kaakkois-Suomen ELY -keskuksen kanssa neuvoteltavasta suojelualueesta korvausta.

Suojelualue perustetaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO:n mukaisesti. METSO-ohjelmassa suojelu perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen ja sillä turvataan puuston rakennepiirteiltä edustavia ja lajistoltaan monimuotoisia metsäluonnon elinympäristöjä. Tavoitteena on turvata luonnon ja erityisesti metsien monimuotoisuutta.

227 hehtaaria suojeltua metsää

Kaupungilla on omistuksessaan kaikkiaan 3900 hehtaaria metsiä. Näistä on suojelun piirissä uusi Lautakorven alue mukaan lukien 227,2 ha, joka on 5,8 % kaupungin omistamista metsistä.

Kun mukaan lasketaan erilaiset inventoidut metsälakikohteet ja muut arvokkaat elinympäristöt, on metsänkäsittelyjen ulkopuolella kaikkiaan 12,6 % kaupungin omistamasta metsämaasta eli noin 495 hehtaria.

Viimeksi helmikuussa tekninen lautakunta hyväksyi suojeltavaksi 15 hehtaarin alueen Niivermäen luonnonsuojelualueen ja suositun lähiretkeilyalueen kupeessa.

Viime vuoden lopussa lautakunta puolestaan hyväksyi tarjouksen luonnonsuojelualueiden perustamisesta Hautalaan Lappalanjärven pohjoisrannalle, Korian Napalle Kymijoen tuntumaan sekä Saarenmaalle Käyrälammelle. Tällöin suojelualueiden määrä lisääntyi 35,1 hehtaarilla.

Lisätietoja:

kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti, puh. 020 615 5436 metsätalousinsinööri Kirsi Hokkanen, puh. 020 615 7754 ympäristöpäällikkö Hannu Friman, puh. 020 615 7900 etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Teknisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat

Sivun alkuun