Kouvolan kaupunki muistuttaa vanhempia liikenneturvallisuudesta kouluvuoden alkaessa – Turvallisin vaihtoehto on saattaa lapsi kävellen tai pyöräillen kouluun

Autoliikenne aiheuttaa helposti vaaratilanteita koulun alueella, Sarkolan koulun rehtori sanoo. Moni koulu aloittaa vuotensa rakennustöiden vuoksi poikkeusoloissa.

Kouvolassa tehdään nyt rakennustöitä usean koulun alueella. Esimerkiksi Valkealassa liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi. Lisäksi yläkoulun alueella liikkuu isoja työkoneita. Kouvolan koulujen rehtorit muistuttavatkin nyt etenkin vanhempia liikenneturvallisuudesta koulujen alueella.

Sarkolan koulun rehtori Kristiina Strömmer toivoo, että auton sijaan vanhemmat kulkisivat koulumatkan bussien odotuspaikalle lapsen kanssa joko kävellen tai pyöräillen.

– Autoliikenteestä syntyy helposti vaaratilanteita, kun saattoliikennettä on paljon.

Sarkolan uutta koulua rakennettaan parhaillaan, ja koulu toimii väistötiloissa Tornionmäen koululla.

Tehtaanmäen koulun piha Inkeroisissa puolestaan on melkoinen pullonkaula, rehtori Jari Eronen toteaa. Hän toivoo, että vanhemmat välttäisivät pihaan ajamista autolla kokonaan.

Kaupunki neuvottelee Stora Enson kanssa mahdollisista muutoksista liikennejärjestelyihin, jotta kulkeminen saataisiin mahdollisimman turvalliseksi.

Rehtorit toivovat, että jos lapsi saatetaan kouluun autolla, vanhemmat noudattaisivat liikennesääntöjä ja erityistä varovaisuutta.

Kaupunki tempaisee koulumatkan turvallisuuden puolesta yhdessä Liikenneturvan kanssa 10. elokuuta, kun koulut alkavat. Tempauksesta voit lukea lisää Liikenneturvan sivuilta.

Lisätiedot: Pirjo Piiroinen, vs. opetuspalvelupäällikkö, pirjo.piiroinen(a)kouvola.fi, p. 0206156026

Sivun alkuun