
Kouvolan kaupunki suhtautuu kriittisesti esitettyyn lakimuutoksen datakeskusten käyttämän sähkön siirtämisestä tiukemman verotuksen piiriin. Kaupungin näkemyksen mukaan korotus uhkaa miljardi-investointeja sekä kuntien verotuloja ja työllisyyttä. Pelkona on myös investointien karkaaminen muualle.
Lausuntokierroksella olevan esityksen mukaan kaivostoiminnassa ja konesaleissa käytettävän sähkön vero siirrettäisiin alemmasta sähköveroluokasta II yleiseen sähköveroluokkaan I, jonka vero on 2,24 senttiä kilowattitunnilta. Alemman sähköveroluokan vero on 0,05 senttiä kilowattitunnilta, joten ehdotetut muutokset nostaisivat kaivostoiminnassa ja konesaleissa käytettävän sähkön veroa 2,19 senttiä kilowattitunnilta.
Kouvolan kaupunki on antanut lausuntonsa lakiehdotukseen sekä toimittanut hallitukselle edunvalvontakirjeen yhdessä itäisen Suomen seitsemän keskuskaupungin kanssa. Nykyisessä tilanteessa uuden ajan teolliset investoinnit ovat elintärkeitä Kouvolalle ja koko Suomelle. Kouvolan kaupungin näkemys on, että lausunnolla olevaa lakimuutosta ei tule toteuttaa. Mikäli sähköveron muutosten suunnittelua päätetään kuitenkin jatkaa, valmisteluun tulisi ottaa aikalisä ja teettää laaja ja läpinäkyvä selvitys datakeskusten taloudellisista ja työllistävistä vaikutuksista.
Investoiminen tehtävä houkuttelevaksi
Jos ehdotettu lakimuutos hyväksytään, osa investoinneista voi kohdentua muualle kuin Suomeen, kuten muihin Pohjoismaihin, Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan.
Arvioiden mukaan sähköteholtaan 100MW:n datakeskus tuo noin 40 suoraa työpaikkaa paikkakunnalle sekä moninkertaisen määrän välillisiä työpaikkoja. Kouvolan kokoisessa kaupungissa tämä tarkoittaa, että useiden satojen megawattien laajuinen datakeskustoimiala voisi olla yksi suurimpien työllistäjien joukossa tulevaisuudessa.
Suomessa on ylitarjontaa uusiutuvasta sähköstä. Valmisteilla ja luvitettuna on jo nyt tuhansia megawatteja tuuli- ja aurinkovoimahankkeita, jotka vain odottavat käyttökohteita. Datakeskusinvestoinneilla on käynnistävä vaikutus uusiutuvan energian tuotantohankkeille. ”Investoinnit ruokkivat toisiaan ja saadaan syntymään positiivinen kierre vihreän siirtymän investointeihin Suomeen. Tätä on tuettava kaikin keinoin”, korostaa kaupunginjohtaja Marita Toikka.
On tärkeää, että Suomen kilpailukyky säilytetään myös tulevaisuudessa. Suomi sijaitsee Euroopan reunalla ja valtion tulee huomioida lainsäädännöllä millä kannustimilla kansainvälisiä investointeja pystytään houkuttelemaan. ”Pelkona on, että Suomesta tulee ainoastaan sähköntuottajamaa muihin Pohjoismaihin rakennettaville datakeskuksille”, Marita Toikka painottaa.
Datakeskukset ovat toivottuja sähkön käyttäjiä helposti ennakoitavan kulutuksen ansiosta. Ne luovat myös uusia ratkaisuja sähköverkon tasapainottamiseen ja huoltovarmuuteen joustomahdollisuuksien ja varavoimakapasiteettiensa avulla. Datakeskuksista syntyvää uusiutuvalla energialla tuotettua lauhdelämpöä on mahdollista hyödyntää yhdyskunnassa kaukolämmön lähteenä sekä muussa teollisuudessa. Digitalisoituvassa maailmassa datakeskukset ovat osa välttämätöntä perusinfraa, joita tulisi mahdollistaa Suomeen myös jatkossakin.
Kouvolassa on käynnissä teollisuuden murros ja uusiutuvan energian mahdollisuudet ovat avaamassa lupaavia kehityskulkuja uuden teollisuuden syntymiseen ja kaupungin elinvoiman kasvattamiseen. Kouvolaan on kehittymässä merkittävä datakeskusten keskittymä ja ensimmäiset hankkeet ovat jo rakenteilla.