Kouvolatalon Taiteiden Yössä taikoja ja temppuja

Klovnit, taikurit, jonglöörit ja sirkuslaiset taikovat Taiteiden Yön Kouvolataloon perjantaina 18. elokuuta. Luvassa on koko perheelle monenmoista ihmeteltävää ja koettavaa: taikurikoulua, taikashowta ja akrobatiaa, teatteria ja taidetta, satubalettia ja sirkusta, musiikkia ja tanssia.

Ensimmäiset taiat ja temput nähdään Kouvolatalon puistoalueella klo 15.30 alkaen. Iltapäivän ja illan aikana pääsee nauttimaan paikallisten huipputaikurien, jonglöörien ja sirkustaiteilijoiden osaamisesta Kouvolatalon sisätiloissa sekä ulkoalueilla.

Alueella kulkiessa saattaa yllättäen kohdata taikuutta lähietäisyydeltä ja kokea mahdottoman tuntuisia temppuja, joita lähitaikurit tarjoilevat mielen hämmentämiseksi. Tai ehkä kiertelevä klovnihahmo auttaa juhlijoita löytämään oman sisäisen hulvattomasti hassuttelevan klovninsa, kun antaa itselleen luvan heittäytyä!

Poikilo-museoiden Taiteiden Yössä taidetta ja tanssia

Taidemuseo Poikilossa Axel Antas kertoo töistään näyttelyssään Nothing is made, Nothing Disappears jaKaupunginmuseossa on Koko Kouvolan Teatteri -näyttely. Lisäksi kaupunginmuseossa museon henkilökunta opastaa Finna-verkkopalvelun käyttöä. Tanssia ja liikettä (näyttelytilaan) tuo tanssitaiteilija Aino Karstinen esityksellään.

Kaikkiin esityksiin ja Poikilo-museon näyttelyihin on Taiteiden Yön aikana vapaa pääsy.

Tapahtumaa tukee Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö.

Lisätietoja:

Tarkemmat tiedot ja ajankohdat: www.kouvola.fi/taiteidenyo

kulttuurituottaja Helena Jetsu, helena.jetsu@kouvola.fi, puh. 020 615 7420

Kouvola on aktiivisten kaupunki keskellä kaikkea. Meillä on hyvät yhteydet – ihmisiin, luontoon, maailmalle ja mahdollisuuksiin. Kouvolassa saa elää täyttä elämää ja syke nousta. Innostumme, nautimme ja kannustamme toisiamme. Voimme hyvin ja pärjäämme. Kouvola on turvallinen kotipesä, jossa kaikista pidetään huolta.

Sivun alkuun