Kymenlaakson epidemiatilanne kehittyy edelleen heikompaan suuntaan

Koronatilanne Kymenlaaksossa on edelleen vaikea ja päivittäiset tartuntamäärät ovat pysyneet korkeina. Koronakoordinaatioryhmä antoi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle suositukset rajoittaa yli 50 hengen yleisötilaisuuksien järjestämistä sisätiloissa.

Kymsote tiedottaa koronasta
Kymsote tiedottaa koronasta!

Ajalla 23.11.–6.12.2021 Kymenlaaksossa on todettu 390 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen ilmaantuvuus maakunnassa on jatkanut kasvuaan ja on nyt 100 000 asukasta kohden noin 240.

Koronavirustapauksia on ollut kaikissa alueen kunnissa. Merkittävä osa tartunnoista on viime viikot ilmennyt Kouvolassa.

Tartuntoja esiintyy tällä hetkellä kaikissa ikäryhmissä. Tartuntoja on runsaasti nuorimmissa ikäryhmissä (alle 20-vuotiaat) ja keski-ikäisillä, 40–50 -vuotiailla. Merkittävästi kasvussa ovat olleet 70–80 -vuotiaiden tartunnat.

– Ikääntyneimmät sairastuneet ovat usein kahdesti rokotettuja ja rokotettuina sairastuvat pääosin lieväoireisesti, mutta toki ikään liittyy suurentunut vakavamman sairastumisen riski, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Mäntymaa muistuttaa, ettei nykyisessä epidemiatilanteessa rokotus yksinään riitä suojaamaan tartunnoilta.

– Niin kauan, kun meillä on näin paljon tautia liikkeellä, tulee jokaisen huolehtia myös rokotettuna omasta ja muiden suojaamisesta. Käytetään maskeja, vältetään ruuhkaisia tilaisuuksia ja tilanteita sekä vähäisissäkin oireissa pysytään kotona sekä hakeudutaan koronatestiin tarvittaessa. Myös rokotusten kolmas annos tulee hakea niin pian kuin se itse kullekin on mahdollista, Mäntymaa sanoo.

– Vaikka rokotus ei suojaa täydellisesti tartunnalta, niin suoja vakavaa covid-tautimuotoa vastaan on hyvä. Kymenlaaksossa vakavat, tehohoitoon johtaneet tapaukset ovat olleet rokottamattomilla.

Kymsote tiedotti kolmansien rokotusannosten jakelun laajentamisesta viime perjantaina.

Suurin tartunnan lähde on edelleen samassa taloudessa asuva (27,2 %). Muita merkittäviä tartunnan lähteitä ovat olleet yleisötilaisuudet (9,7 %), peruskoulu (9,0 %) ja muu lähipiiri (8,5 %).

Koronanäytteistä positiivisia on 5,8 %. Tartunnanjäljitys onnistuu edelleen noin 80-prosenttisesti, vaikka tartuntamäärät ovat olleet jatkuvassa nousussa. Tartunnanjäljityksessä käytetään priorisointia altistumisjäljityksissä, ja painopiste on vain tartunnan saaneen lähipiirissä ja korkean riskin altistumisissa.

Aluehallintovirastolle suositus kokoontumisrajoituksista

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä antoi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (ESAVI) suosituksen, että sisätiloissa järjestettävät yli 50 hengen yleisötilaisuudet kielletään Kymenlaaksossa 9.1.2022 saakka. Toiminnanharjoittaja voisi välttää nyt esitetyt rajoitukset käyttämällä koronapassia. ESAVIn päätöstä odotetaan viimeistään ensi viikon alussa.

Kymenlaaksossa on edelleen voimassa laaja maksisuositus ja leviämisalueena Kymenlaaksoa koskee myös valtakunnallinen etätyösuositus.

Lisätietoja

Marja-Liisa Mäntymaa, johtajaylilääkäri
p. 020 622 2003, marja-liisa.mantymaa@kymsote.fi

Sivun alkuun