Kymenlaaksossa annettu yli 23 300 koronarokotusta

Yli 80-vuotiaiden joukkorokotukset alkoivat tällä viikolla ja jatkuvat edelleen. Rokotettavien joukko laajenee sairauden vuoksi 1. riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin. Joukkorokotuspisteisiin on tulossa muutoksia.

Koronarokotukset etenevät Kymenlaaksossa. Joukkorokotukset ovat nyt olleet käynnissä reilu kaksi viikkoa. Ensimmäisenä on rokotettu 85 vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia, ja heidän rokotuksensa jatkuvat edelleen. Tällä viikolla on aloitettu 80 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien rokotukset. Ryhmään kuuluvat myös yli 80-vuotiaiden omaishoitajat ja samassa taloudessa asuvat, yli 70-vuotiaat. Samoin rokotukset on aloitettu sairautensa vuoksi 1. riskiryhmään kuuluville ikäryhmässä 65-69 -vuotiaat. Joukkorokotuksissa on nyt käynyt 7949 kymenlaaksolaista.

Kymenlaaksossa rokotuksissa on priorisoitu asumispalveluiden ja kotihoidon iäkkäitä asiakkaita. Ikääntyneitä kymenlaaksolaisia on saatu jo varsin kattavasti rokotettua mm. hoivakodeissa. Tehostetun palveluasumisen ja tavallisen palveluasumisen asukkaat on jo rokotettu 1. rokotteen osalta, heitä on rokotettu yhteensä 3260. Samoin säännöllisen kotihoidon iäkkäitä asiakkaita ja veteraaneja on rokotettu jo suuri osa, 1250 rokotusta.

Joukkorokotuksissa edetään ikääntyneimmistä nuorempiin. Kaikki yli 70-vuotiaat kuuluvat jo pelkästään ikänsä puolesta koronavirustaudin riskiryhmään, heidän kohdallaan sairauksilla tai diagnooseilla ei ole vaikutus​ta rokotusjärjestykseen.

Rokotuksia tarjotaan tällä hetkellä yli 80-vuotiaille. Tavoitteena on, että saatavat rokotemäärät kasvavat ja 70-80 -vuotiaiden rokotukset saadaan aloitettua mahdollisimman pian. Arvion mukaan 75-79 -vuotiaiden ajanvaraus alkaa maaliskuussa.

Kymsoteen on tullut paljon palautetta siitä, onko 70-80 -vuotiaat unohdettu. Ei ole. Hämmennys johtuu siitä, että rokotusjärjestykseen on tehty poikkeus ja tällä viikolla on aloitettu rokotukset alle 70-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Heistä rokotusta on tarjottu ikäryhmälle 65-69 -vuotiaat. Syynä on ollut se, että Kymsotessa on saatavilla rokotevalmistetta, joka ei ole soveltunut yli 70-vuotiaiden rokotuksiin.

Rokotettavien joukko laajenee sairauden vuoksi 1. riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin

Rokotettavien joukko laajenee sairauden vuoksi 1. riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin.
Rokotusaikoja voivat nyt varata, yli 80-vuotiaiden lisäksi, myös 60–69 -vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustartunnalle erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Tällaisia sairauksia tai tiloja ovat: elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes ja Downin oireyhtymä.

Joitakin näistä potilasryhmistä on kontaktoitu suoraan erikoissairaanhoidon puolelta, dialyysihoitoa saavat noin 50 asiakasta on rokotettu Kymenlaakson keskussairaalassa.

THL:n nimittämä Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR linjasi tällä viikolla, että AstraZenecan koronarokotteella voidaan rokottaa myös ikääntyneitä, mutta käytännön syistä KRAR suosittelee, että 70 vuotta täyttäneiden rokotuksia jatkettaisiin toistaiseksi entiseen tapaan mRNA-rokotteilla.

Tällä hetkellä Astra Zeneca -rokotettakin saadaan kuitenkin niin vähän, että sillä ei ratkaista 70-80 -vuotiaiden rokotuksia. Tähän ikäryhmään kuuluvia on Kymenlaaksossa lähes 22 000 ja rokoteannoksia tarvitaan kaksi kertaa.

Yli 80-vuotiaiden rokotukset jatkuvat

Koronarokotusten ajanvaraus 80 vuotta täyttäneille avautui maanantaiaamuna, jolloin puhelinajanvaraus alkoi heti vilkkaana. Esimerkiksi Kouvolan ajanvarausnumeroon soitettiin pelkästään ensimmäisen tunnin aikana kello 8-9 lähes 1100 soittoa ja Kotkan numeroon lähes 600 soittoa.

Puhelinajanvaraus toimii ns. takaisinsoitto-periaatteella.

– Takaisinsoitoissa on ollut ruuhkaa ja tällä viikolla ajanvaraukseen soittaneille asiakkaille soitetaan muutamien päivien viiveellä. Takaisinsoittopyyntö ei putoa järjestelmästä, joten ei tarvitse soittaa useita kertoja. Takaisinsoittoja soitetaan myös iltaisin ja viikonloppuna, kertoo koronarokotuskoordinaattori Tanja Metsola.
– Odota rauhassa takaisinsoittoa. Rokotteiden riittävyys on arvioitu koko ryhmälle, joten ei tarvitse huolestua, jos takaisinsoittoa ei heti kuulu. Asiakkaalle soitetaan tarvittaessa useamman kerran eli koko ajan ei tarvitse ”päivystää” puhelinta.

Ruuhkien välttämiseksi asiakkaille suositellaan ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta, mikäli sen käyttö on mahdollista. Sähköinen ajanvaraus: www.korona.kymsote.fi/koronarokotukset
– Sähköisessä asioinnissa ei voi valitettavasti varata kuin yhden ajan kerrallaan. Joten jos on varaamassa aikaa samaan aikaan myös esimerkiksi puolisolle, jonka kanssa halutaan mennä rokotukseen yhdessä, on ajanvaraus tehtävä puhelimitse, Tanja Metsola neuvoo.

Rokotusmäärät nousevat, rokotuspisteisiin muutoksia

oukkorokotusten edetessä rokotuspisteisiin on tehty muutoksia. Tiedotimme rokotuspisteiden muutoksista eilen (11.3.2021). Tiedot rokotuspisteistä löytyvät täältä:

www.korona.kymsote.fi/rokotuspisteet/

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten rokotukset ovat jatkuneet 2. rokotteen osalta, sote-ammattilaisille on annettu ensi- ja uusinta-annoksia yhteensä 10 810 rokotetta. Kymenlaaksossa on tähän mennessä annettu yhteensä 23 319 koronarokotusta. Näistä 3 636 on ns. kakkosrokotetta.

Lisätietoja:

Kari Kristeri, hallintoylilääkäri
p. 040 489 9399, kari.kristeri@kymsote.fi

Sivun alkuun