Ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä luokiteltuna Kouvolan keskustassa viime vuonna 89 % ajasta hyvä ja 10 % ajasta tyydyttävä. Huonoimmillaan ilmanlaatu oli maalis-huhtikuussa, jolloin sitä heikensi erityisesti katupöly, sekä kesäkuussa, jolloin oli pitkä kuiva hellejakso.
Tiedon Kouvolan ajantasaisesta ilmanlaadusta voi hakea ilmanlaatuportaalista (ilmatieteenlaitos.fi). Tarkkailun tuloksista laaditaan lisäksi vuosittain raportti, jossa verrataan mittaustuloksia ohje- ja raja-arvoihin.
Vuoden 2021 raportin mukaan ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä luokiteltuna Kouvolan keskustassa viime vuonna 89 % ajasta hyvä ja 10 % ajasta tyydyttävä. Huonoimmillaan ilmanlaatu oli maalis-huhtikuussa, jolloin sitä heikensi erityisesti katupöly, sekä kesäkuussa, jolloin oli pitkä kuiva hellejakso. Jonkin verran pitoisuudet kohosivat myös loppusyksystä marraskuussa, jolloin oli voimakas kaukokulkeumaepisodi.
Pitoisuudet suhteessa raja- ja ohjearvoihin sekä hajutunnit
Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet alittivat kansallisen lainsäädännön ohje- ja raja-arvot selvästi. Maailman terveysjärjestö (WHO) antoi vuonna 2021 uudet maailmanlaajuiset ilmanlaadun ohjearvot. Niitä pienemmillä pitoisuuksilla ilmansaasteista ei aiheudu terveyshaittaa, tai ne ovat vähäisiä. Yhteiskoulun mittausasemalla hengitettävien hiukkasten pitoisuus oli vuonna 2021 WHO:n vuorokausiohjearvon tasolla. Sen sijaan WHO:n hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvolle asettama ohjearvo alittui selvästi.
Pienhiukkasten vuosikeskiarvo alitti selvästi kansallisen lainsäädännön raja-arvon. Pienhiukkasten vuorokausiarvo ylitti WHO:n uuden vuorokausiohjearvon ja vuosikeskiarvo alitti WHO:n vuosiohjearvon hyvin niukasti.
Niin sanottuja hajutunteja, jolloin TRS-pitoisuuden tuntikeskiarvo oli yli 3 µg/l, mitattiin Kuusankoskella 47 kpl.
Mittauspisteet Kouvolassa
Kouvolan kaupunki seuraa alueen ilmanlaatua yhdessä alueen suurimpien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten kanssa. Kouvolan yhteiskoulun pihalla, Salpausselänkadun varressa, mitataan hengitettäviä hiukkasia (PM10) ja pienhiukkasia (PM2,5) sekä Kuusankoskella haisevia rikkiyhdisteitä (TRS). Kouvolan keskustan asema sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Kymen Lukon risteyksen vieressä, ja sen on tarkoitus kuvata keskustan suurimpia pitoisuuksia.
Päästölähteet
Hengitettävät hiukkaset ovat peräisin pääosin hiekoitushiekasta, tiesuolasta, teiden ja katujen asfalttipinnasta, maanpinnasta, autojen jarruista ja renkaista sekä myös erilaisista teollisuuden prosessipäästöistä. Pienhiukkaset ovat puolestaan peräisin pienpoltosta, autojen pakokaasuista, energiantuotantolaitosten päästöistä sekä metsä- ja mastopaloista.
Haisevia rikkiyhdisteitä mitataan Kuusankoskella UPM-Kymmene Oyj:n Kymin tehtaiden päästöjen vuoksi.
Terveysvaikutukset
Ilmanlaadun terveysvaikutukset aiheutuvat valtaosin hiukkasista, erityisesti pienhiukkasista. Myös hengitettävillä hiukkasilla, kuten katupölyllä, on tämänhetkisen tiedon perusteella haitallisia vaikutuksia terveyteen.
Lisätietoja:
Kati Halonen, ympäristösuunnittelija, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 8048, kati.halonen@kouvola.fi