Marjoniemen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma on valmis

kolme lasta kiipeilytelineessä ison koulurakennuksen edessä. Aurinko paistaa. Nurmikko on vihreä.

Kasvatus- ja opetuslautakunta saa kokouksessaan to 6.6.2024 käsiteltäväkseen Marjoniemen yhtenäiskoulun hankesuunnitelman. Suunnitelmassa määritetään hankkeen sisältö, laajuus, toiminnalliset ja tekniset tavoitteet, laatutaso sekä kustannukset. Koulun on määrä olla valmis syyslukukaudella 2027.

Marjoniemen yhtenäiskoulu vastaa valmistuessaan radan yläpuolisen alueen 1–9 luokkalaisten yleis- ja erityisopetuksesta. Rakennukseen yhdistetään keskustan alueen perusopetus eli Urheilupuiston yläkoulun, Kouvolan yhteiskoulun sekä Kaunisnurmen alakoulun oppilaat. Myös musiikin ja liikunnan erikoisluokat siirtyvät uuteen kouluun.

Lisäksi kouluun sijoittuu erityisen vaativan tuen opetusta Kotikallion, Tähteenkadun ja Viialan kouluista. Tällä hetkellä mitoituksessa ei ole mukana esiopetusta, joka on tarkoitus sijoittaa Kaunisnurmelle rakennettavaan uuteen päiväkotiin. Tähteenkadun koulun sairaalaopetuksen sijoittumispaikkaa tarkastellaan yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Oppimisen polku samassa rakennuksessa 840 oppilaalle

Koulu on mitoitettu 840 oppilaalle: 1.–6.-luokkalaisia 240, 7.–9.-luokkalaisia 480, oppilaita pienryhmissä yhteensä 50, erityisen vaativan tuen oppilaita 70. Henkilökuntaa tulee noin 130.

Oppilasmäärän mitoitus perustuu oppilasennusteen eli tietoon syntyneiden ja kunnassa asuvien määrästä. Siinä ei huomioida mahdollista muuttoliikettä.

Valmistumisvuonna 2027 7.-luokkalaisten määrä keskustan alueella on oppilasennusteen mukaan sen verran iso, ettei kaikkia yläkoulun aloittavia sijoiteta Marjoniemen yhtenäiskouluun, vaan heitä ohjataan myös Eskolanmäen yläkouluun. Ennusteen mukaan oppilasmäärä tulee kuitenkin vähenemään rajusti 2030 alkaen; vuonna 2040 lapsia on alueella noin 25 % vähemmän kuin koulun valmistumisvuonna 2027. Kolmen vuoden väliaikaisen ratkaisun jälkeen kaikki keskustan alueen oppilaat tulevat oppilasennusteen mukaan mahtumaan Marjoniemen yhtenäiskouluun. Väliaikainen ratkaisu tuo huomattavat rakentamis- ja käyttökustannussäästöt kiinteistölle, jonka suunniteltu käyttöikä on 50–100 vuotta.

Hyväksymisen jälkeen käynnistyy urakoitsijakilpailutus ja -valinnat. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuurakentamisen urakkana (KVR), johon kuuluu toteutussuunnittelu ja rakentaminen. Koulun on määrä alkaa uudessa rakennuksessa elokuussa 2027.

Reilun miljoonan euron säästöt käyttötalouteen

Hankkeen tavoitehinta-arvioon perustuva kustannusarvio on 39,88 miljoonaa euroa (alv 0 %, laskentahetki 05/2024). Kouvolan kaupungin talousarviossa 2024 hankkeen rakentamiselle on varattu 42 miljoonaa euroa (alv 0 %). Koulu rakennetaan omaan taseeseen.

Tehtyjen käyttötalouslaskelmien mukaan hanke tuo reilun miljoonan euron vuosisäästön laskennallisiin kustannuksiin.

Kouvola investoi moderneihin kasvun ja oppimisen tiloihin

Kouvolan kaupunki uudistaa 2020-luvulla palveluverkkojaan vastaamaan käyttäjien tarpeita, väestökehitystä ja kunnan taloudellista kantokykyä. Kaupunki investoi strategiansa mukaisesti merkittävästi lapsiin ja nuoriin. Uusiin kasvun ja oppimisen tiloihin – kahteen päiväkotiin, kolmeen kouluun ja kahteen monitoimitaloon – sijoitetaan 10 vuoden ajanjaksolla yhteensä noin 150 miljoonaa euroa, mikä on merkittävä investointimäärän korotus edellisiin vuosiin verrattuna.

Uudisrakennukset tarjoavat laadukkaat kasvun ja oppimisen tilat esteettömässä, terveessä ja modernissa ympäristössä, ja vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin.

Hankesuunnitelma on lautakunnan esityslistan liitteenä (Dynasty tietopalvelu, Kouvolan kaupunki)

Marjoniemen yhtenäiskoulu – Kouvolan kaupunki

Lisätietoja:

rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa, minna.kortesmaa(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi, toimitilajohtaja Katja Ahola, katja.e.ahola(at)kouvola.fi

Sivun alkuun